20 marraskuuta 2011

Varaa lippu Eppujen nettikeikalle täältä!
Eppu Normaali julkaisee keskiviikkona 23.11. tupla-CD:n Mutala, joka sisältää 32 biisiä akustisina versioina. Arto Nybergin ohjelmassa sunnuntaina vieraillut rovaniemeläislähtöinen kitaristi Juha Torvinen kertoi, että levyjulkkarit pidetään netissä ja mukaan pääsee parituhatta ensimmäisenä ilmoittautunutta.
Lähetyksen aikana on mahdollista myös jutella Eppujen kanssa chatissa, johon pääsee Facebookin kautta. Nettilähetys alkaa keskiviikkona klo 19 ja kestää noin tunnin.
Mutala, josta Juha Torvinen käyttää nimeä Kuistilevy, tulee myyntiin myös triplavinyylinä, joka Torvisen tiedon mukaan on historian ensimmäinen Suomessa.
Hän kertoi Arto Nyberg-showssa myös, että kappaleet otettiin Mutalaan mukaan summanmutikassa
- Luotimme luonnonvalintaan. Joku sanoi biisin ja soitettiin ilman mitään listaa. Mitä mieleen tuli.
Mutalan tiimoilta ei ole suunnitteilla mitään unplugged-kiertuetta, vaan Eput nähdään seuraavan kerran keikkalavoilla ensi kesänä.