tiistai 1. marraskuuta 2011

Kolarilaisen animaatioita Nenäpäivä Showssa!
YLE TV2 perjantai 4.11. klo 19.10

Kolarilaislähtöinen Alpo Harju tunnetaan parhaiten Julli-sarjakuvahahmostaan. Se on tullut monelle tutuksi ensiksi ylläsläisen Kuukkeli- lehden sivuilta ja sittemmin äkäslompolaisen kapakan Julli`s Bar & Restarauntin kautta, josta
löytyvät muun muassa hänen nimikko-oluet Jullin Miehleinen ja Rohki Hyä.

Pikkuhiljaa Alpo Harju on hivuttautunut sarjakuvastrippien teosta myös animaation maailmaan. Syksyllä hän laittoi kaupparekisteriin elinkeinoilmoituksen ToonMuch -nimisestä firmasta.
- Päätyönä edelleenkin teen graafista työtä Keskolla, mutta jos tärppää, ollaan työpaikan kanssa sovittu että jään virkavapaalle tekemään animaatiota.
Nimittäin Alpo sai vuosi sitten idean Altiovaltiosihteerin sketsien kuvittamisesta ja otti keväällä yhteyttä Pasi Heikuraan.
- Alkkarit kiinnostuivat heti jutusta ja lupasin heille yhden minuutin mittaisen animaatiopätkän maksutta - vähän kuin työnäytteeksi, mutta loppujen lopuksi tein yli 2 minuuttia pitkän demon, jonka avulla rupesin tyrkyttelemään konseptia suoraan YLE:lle.
Alpo ehdotti televisioon täyspitkää animaatiosarjaa, jossa Alivaltiosihteeri siirtyisi seikkailemaan radion lisäksi myös televisioon.
- Muun muassa Kummeleita teeveelle tuottanut Matti Grönberg innostui aiheesta, mutta pyysi tekemään ensin muutaman sketsin Nenäpäivä Showta varten.
- Yhteistyössä Alivaltiosihteerin kanssa tehtiin sitten yksi heidän vanha ja kaksi uutta sketsiä,
Alpo Harju kertoo.
Katso tästä lisää Alivaltiosihteeriä: