13 marraskuuta 2011

PÄIVÄN BIISI!

Päivälleen 40 vuotta sitten 13.11.1971 brittibändi Slade nousi ensi kertaa kotimaansa listakärkeen laulullaan Coz I luv you. Siitä alkoi myös yhtyeen maailmanmenestys.
Poikkeuksen teki vain Amerikka, jossa Slade sai ihailua pääasiassa vain nousevalta muusikkopolvelta. Muun muassa Kissin Gene Simmons ja Cheap Trickin Tom Petersson ovat myöntäneet yhtyeidensä vohkineen vaikutteita niin Sladen lauluista kuin lavashowstakin. Quiet Riot-bändi sai jopa jättihitin coveroimalla yhtyeen Cum on feel the noize-kappaleen.
Britti-listan ykköstilan Slade saavutti 1970-luvulla vielä viisi kertaa ollen 17 kertaa Top 20:ssä.
Jos Beatles oli 1960-luvulla suosituin singlebändi, sitä oli Slade 1970-luvulla.
Yhtyeen levyjä, singlejä ja albumeita, on arvioitu myydyn yhteensä maailmalla yli 50 miljoonaa kappaletta.
( Sladen historiasta lisää myöhemmin!)