tiistai 16. helmikuuta 2010

Apocalyptica Leville ja levylle!- Ei meitä Leville tarvinnut houkutella, ei ainakaan minua, sanoo selloyhtye Apocalyptican sielu Eicca Toppinen, joka heittää yhtyeineen Lapin ainoan keikan Hullu Poro Areenalla 19. maaliskuuta.
Eicca sai pureman pohjoisiin selkosiin jo vuosikymmeniä sitten Särestön kamarimusiikkikurssien kautta.
- Aikoinaan mulla oli mahdollisuus tutustua myös Särestöniemen Anttuun. Paljon saunottiin, kelkkailtiin ja juteltiin hänen kanssaan. Anttu kävi myös vastavierailulla Helsingissä ja hänen kuoltua, minulla oli kunnia soittaa hänen muistokonsertissaan.
Apocalyptica teki laajemman Suomen kiertueen viimeksi vuonna 1998, mutta taloudellisesti se epäonnistui.
- Pätettiin silloin, ettei lyödä päätä seinään, kun ulkomailla kuulijoita riitti. Ei se palkitse, jos ei ole yleisöä, Eicca tuumaa.
Aikaa on kuitenkin kulunut nyt sen verran, että Apocalyptica haluaa muistaa suomalaisia fanejaan eri puolilla maata ja toivoo paikalle myös uutta yleisöä, sillä suuri osa esiintymisistä on konserttisaleissa. Yhtyeen perusmiehityksen lisäksi keikoilla esiintyy vierailevana solistina Leningrad Cowboysista tuttu Tipi Johnson. Kaamos 2010-nimellä kulkevan kiertueen varaslähtö otetaan jo ensi lauantain Finnish Metal Expossa Helsingissä, mutta tien päälle Apocalyptica starttaa 11. maaliskuuta.
Parhaillaan yhtye on studiossa viimeistelemässä kesäkuussa julkaistavaa seitsemättä studioalbumia. Kaikkiaan sen levyjä on myyty maailmalla kolme miljoonaa kappaletta. Apocalyptican edellinen albumi kolmen vuoden takaa Worlds Collide myi Suomessa kultaa ja oli myös maailmanmenestys. Siltä lohkaistu sinkku I don' t care nousi jopa USA:n Billboard-listan ykköseksi. Kappaleen tuotti Howard Benson (Motörhead, Papa Roach, Sepultura), joka vastaa tulevastakin levystä. Edellisten levyjen tapaan mukana on myös useita yllätysesiintyjiä, heidän joukossaan Slayerin Dave Lombardo. Apuna levyllä on lisäksi taiteellisena neuvonantajana, soundien kultasormi Joe Barresi (Tool, Queens Of The Stone Age, Bad Religion).