sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Countryrokkari Ted Russell Kamp Ylläkselle!

Syvän etelän maustein countryrockia paiskova Ted Russell Kamp saapuu tammikuussa Kalifornian lämmöstä Lapin pakkasiin ja esiintyy Ylläs Jazz Bluesissa.
Keikkaa ei kannata missata, sillä Ted esiintyy suomalaisten huippumuusikoiden kanssa. Hänen taustallaan kitaroita soittavat ja stemmoja laulavat Tokela ja Tommi Viksten ja rummuissa on Janne Haavisto.
Ted Russell Kamp on multi-instrumentalisti ja laulaja-lauluntekijä. Ylläkselle hän saapuu uunituore seitsemäs albumi Night Owl takataskussaan. 
Lauluissa hänelle tärkeintä on tarinankerronta ja esikuvinaan hän pitää muun muassa Kris Kristoffersonia, Jackson Brownea, Doug Sahmia ja Buddy Milleriä
Musiikille Ted omistautui collegen jälkeen. Syntymäkaupungissaan New Yorkissa hänellä oli trio Ponticello, joka levytti neljä albumia. Muutettuaan Los Angelesiin 2001 hän toimi sessiomuusikkona ja soitti musiikkia laidasta laitaan, kunnes tapasi Shooter "Waylonin poika" Jenningsin. Hänen 357`s-yhtyeen  basistina Ted viihtyi neljä vuotta kirjoittaen muun muassa Jenningsin esimmäisen isomman menestyshitin Steady at the wheel, kunnes keskittyi enemmän omaan soolouraansa.
Suomalaissoittajat tapasivat Tedin ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, kun hän kiersi kitaransa kanssa soolokeikoilla pitkin Eurooppaa ja päätyi Helsinkiin.
- Yhteinen frendi kehoitti minua ja Tokelaa hankkiutumaan the Munsonsin kanssa saman katon alle Sir Einoon konsertoimaan. Omien settiemme lisäksi päädyttiin esittämään myös muutama numero kolmeen pekkaan  ja lopputulos miellytti meitä kaikkia suuresti.
- Sen jälkeen pyörittiin  pari päivää yhdessä ja eron hetkellä Ted lausui sanat: "guitar - I do OK. Bass - I'm a motherfucker! " Tulen takaisin loppukesästä basson kanssa, hoitakaa jostain rumpali ja aletaan rokkaamaan. Sitten otin puhelimen kouraan ja soitin Jannelle ja ekat yhteiskeikat tehtiin elokuussa 2011, Tommi Viksten muistelee.
Muusikoista vielä. Tommihan on soittanut kitaraa muun muassa Kauko Röyhkän, Tuomari Nurmion, J. Karjalaisen ja Värttinän kanssa.  Tuottajana hän on saattanut Karjalaisen, Nurmion, Topi Sorsakosken ja Vesa-Matti Loirin levyjä maailmaan.Tokelan kanssa, Munsons-duon ohella, heitä yhdistää The Slippers.(Viksten on tavannut Lady Gagan henkilökohtaisesti.)
Tokela muistetaan parhaiten Melrose-yhtyeen nokkamiehenä. 1990-luvulla hän kierteli maailmaa Leningrad Cowboysin riveissä. The Slippersin lisäksi hän soittaa pubirockia Homers-kokoonpanossa.(Tokela on todistettavasti keskustellut Mark Messierin kanssa.)
Janne Haavisto on piessyt rumpuja 8-vuotiaasta asti muun muassa J. Karjalaisen, Laika & The Cosmonautsin, Eero Raittisen, Mikko Kuustosen ja The Latebirdsin
kanssa. Hän on tuottanut lukuisia albumeita, tähtiniminä J. Karjalainen, Värttinä, Tuomari Nurmio, Jukka Poika, Jorma Kääriäinen, Irina Björklund ja the Munsons. (James Brown on halannut Haavistoa.)