maanantai 8. lokakuuta 2012

Pohjanhovin Rootseissa vieraillut 
James Harman puhuu Canned Heatistä ja ZZ Topista!
 James Harman (kuva: Veli Pekka Salmi)
Rovaniemen Pohjanhovi on säilyttänyt bluestaikansa. Jos vielä 1990-luvulla Pohjanhovissa koin ikimuistoisia Roots` N River Blues- jameja, lauantaina tarjolla oli viihdyttävä kansainvälinen bluespaketti; Irving Louis Lattin, James Harman ja Henry O´ Band, jossa tunnelma nousi mukavasti loppua kohden. Erityismaininnan saa viimemainitun yhtyeen rumpali Conrad Isidore, jonka iloista soittoa oli nautinto kuunnella ja katsella.

Conrad Isidore
Ajankohtaisin Roots-vieraista oli kuitenkin huuliharpisti-laulaja James Harman, joka puhaltaa harppua ZZ Topin uusimmalla La Futura- albumilla kappaleessa Heartache in blue.
Harmanilla on takanaan bluesia vuodesta 1962 lähtien. Se on pitkä rupeama. Pohjanhovissa tämä mustan rytmimusiikin nallekarhu päätti viikon Suomen kiertueen Tomi Leino Trion kanssa Rovaniemelle.
Vaikka pieni väsymys, näytti kiertolaista painavan,  homma hoitui rutiinilla. Harman asetteli mikkitelineensä eteen baarijakkaran ja sen päälle pienen matkalaukun. Kun hän avasi taikalaatikkonsa, sieltä löytyi pieni pyyhe, biisilista, vesipullo ja huuliharppuja, joita hän vaihtoikin kuin kalamies uistinta. Kun hän löi jalkaa, juna oli raiteillaan ja show nytkähti liikkeelleYleisöä ei kosiskeltu, vaan musiikin annettiin puhua, vaikka olisi odottanut, että Harmanilla olisi irronnut muutama tarina kerrottavaksi myös runsaslukuiselle lappilaisyleisölle.

Onneksi Väylän Pyörteelle hän suostui tarinoimaan, tosin pitkän suostuttelun jälkeen. 
Eka kertaa ottaessani yhteyttä, Harman ei tiennyt edes tulevansa pohjoiseen keikalle. Varma hän ei ollut myöskään, oliko aiemmin Lapissa vieraillut.
- En todellakaan muista, koska vuosittain tulee  kierrettyä 28 maassa ja paikat ja maisemat vaihtuvat niin nopeaan. 
- Uskon, että olen aikaisemminkin käynyt Pohjois-Suomessa, mutten vuosiin.
Lappilaisena, takerrun, ensimmäisenä tietenkin hänen lempinimeensä Icepick James, jolla hänet myös tunnetaan. Mistä Icepick (= jääpiikki) tulee?
- Olen taiteenharrastaja  ja keräilijä ja yksi keräilykohteeni ovat jääpiikit 1800-1900-lukujen vaihteesta, jolloin niitä tarvittiin, ennen jääkaapin tuloa. Monissa jääpiikeissä on joku slogan maalattu puiseen osaan ja niitä erityisesti kerään. Aina kun kaverit tulevat kylään, he näkevät nuo vanhat jääpiikit ja jossain vaiheessa joku keksi alkaa kutsua minua Icepick Jamesiksi. 
- Itse en mainosta enää itseäni sillä nimellä, muttei siitä tunnu eroonkaan pääsevän.

James Harmanin 40-vuotinen bluesmuusikon ura alkoi Panama Citystä Floridasta. Muhkeaääninen  16-vuotias laulaja valeviiksissään astui isojen miesten saappaisiin ja pääsi kaupungin rhythm & blues-piireihin. Muutettuaan Atlantaan pari vuotta myöhemmin, hän pääsi jo levytysten makuun ja 1960-luvun lopulla hän levytti eri puolilla Amerikkaa yhdeksän sinkkua.
Vaikka Harman tunnetaankin ensisijaisesti blueslaulajana, niin yhtä voimakkaasti tänään häneen yhdistetään huuliharppu, mutta se ei ollut hänen ensimmäinen instrumenttinsa.
- Ei. Aloitin kotona Alabamassa pianotunneilla nelivuotiaana ja löysin itseni ekana isäni Hohner Marine Bandin pianistin penkiltä. Olen tehnyt keikkaa myös basistina ja rumpalina. 
Läpi 1960-luvun soitin myös  urkuja ja pianoa, kun minulla oli iso torvibändi ja tein paljon r&b- ja soul-juttua. 
- Lopulta väsyin kuitenkin istumaan ”toimistopöydän” takana. Halusin takaisin eteen laulamaan ja harppu tuli kuvioihin mukaan aivan itsestään.
Useista sinkuista ja ahkerasta Amerikan kiertämisestä huolimatta James Harmanin ura ei saanut oikein tulta alleen, mutta onneksi vuosien varrella, oli syntynyt hyviä ystävyyssuhteita.
- Canned Heatin kaverit  löysivät minut soittamassa 1970-luvun Floridassa. Samalla lailla he keksivät Albert Collinsin Teksasista. He ehdottivat meille molemmille muuttoa Kaliforniaan. He lupasivat auttaa käynnistämään uramme uudelleen siellä.
- He pyysivät minua ja Alberttia keikoilleen. Iltapäivisin soitettiin usein collegekonsertteja ja illalla lämppäröitiin Canned Heatiä. Olen soittanut yli sata keikkaa Canned Heatin kanssa vuosina 1970-1975. He tekivät paljon hyvää eteeni.
- Ystävystyin erityisesti Bob ”the Bear” Hiten (1943-1981) kanssa.  Itselläni on hyvä levykokoelma, mutta harvalla ihmisellä  oli yhtä isoa kuin Bobilla  ja hänen veljellään Richardilla. Kävin kauppaa ja ostin monia suurenmoisia levyjä veljesten kanssa. Niiden keräily ja niiden kuuntelu oli ensirakkauteni.
- Canned Heatiltä en vaikutteita saanut, sillä heidän musiikkinsa oli liian rock minun makuuni. Itse olin enemmän kiinni perinteisemmässä bluesissa. 
Solmitut ystävyyssuhteet ovat myöhemminkin vieneet Harmanin uraa eteenpäin ja tuoneet voita leivän päälle, tuoreimpana esimerkkinä ZZ Top, jonka levyillä James on vieraillut huuliharpistina säännöllisesti. Mikä teidät toi yhteen?
- Tapasin ZZ Topin Billy F. Gibbonsin valovuosia sitten  levykaupassa. Pengottiin samoja vanhojen neliviitosten levylaareja ja ollaan oltu siitä asti hyviä kamuja . Meillä on Billyn kanssa paljon yhteisiä harrastuksia levyjen lisäksi muun muassa nopeat autot, villit naiset ja tietenkin blues.

Viimeisin näyte James Harmanilta on Heartache in blue ZZ Topin La Futura-kiekolla. Kerro, miten soittosi päätyi levylle?
- Kuten tavallista Billy pyysi soittamaan huuliharppua useampaan lauluun. Tein työtä käskettyä ja Heartache in blue oli yksi niistä.
- Tavallisesti lennän Houstoniin levyttämään ZZ Topin kanssa, mutta tällä kertaa, ei ollut aikaa. Olin juuri seuraavana päivänä lähdössä kiertueelle, joten Billy lähetti kappaleen minulle hänen Foambox-studiostaan ja minä tein osani Scared Cat studiossa Oceanside Kaliforniassa.
- Minun osuuteni levytys vei tunnin. Kitaristini Nathan Jamesin kanssa kuunneltiin biisi ja mulle selvisi, mitä halusin soittaa. Levyttäminen itse vei viitisen minuuttia.
- Billy F. Gibbonsin seuraaminen ei ole helppoa, mutta olen työskennellyt hänen kanssaan niin pitkään, että ymmärrän jonkun verran hänen aivoituksiaan. Mutta vain jonkun verran, sillä mies on hyvin erikoinen, omanlaisensa ja osin täysi mysteeri kaikille.
ZZ Top-levytyksiesi joukosta, mikä on omasta mielestäsi paras?
- Vaikea sanoa. Olen ollut niin monilla ZZ Topin levyillä. Parasta levytystä en osaa poimia, mutta suosikkini on  What's up with that 1990-luvun albumilta Rhythmean.


Mainitsit aiemmin bändisi kitaristi Nathan Jamesin, jonka kanssa keikkailet Amerikassa, mutta milloin tuot yhtyeesi Suomeen?
- Ou jeah, Nathan James on oikea käteni! Kunhan promoottorit maksavat tarpeeksi, tuon heti bändini tänne. Toistaiseksi täytyy kiertää sooloartistina, mutta onneksi olen pystynyt luomaan verkoston ja saanut taakseni parhaat blueskollit. Suosikkini Euroopassa ovat Tomi Leinon trio ja Trickbag Ruotsissa.
- Nathan Jamesistä vielä. Hän on myös helvetinmoinen artisti. Hän sai juuri oman soololevynsä ulos. What  You Make Of  It on loistava albumi. Nathan James and the Rhythm Scratchers Delta Groove-merkillä. Oletko kuullut sitä?  Jos et sitä vielä omista, hanki se heti!.