08 tammikuuta 2010

Pakkasukkoon aikaa kolme viikkoa!
Tuomas Laajoki, Pohjanmaan lahja Kemin musiikkielämälle

- Loppukiihdytys on alkanut ja odotukset ovat tosi korkealla, tuumaa Tuomas Laajoki. Hän uskoo viidenteen Pakkasukko Blues & Jazziin, sillä kansainvälinen kattaus on entistä laadukkaampi ja monipuolisempi. Tänään on avattu festivaalin kotisivut ja ensi maanantaina ennakkoliput tulevat myyntiin.Tornion Musiikissa, Kemin Musiikissa, Cumuluksessa, Merihovissa ja Kemin matkailussa.
Kun bluesin purema Tuomas Laajoki muutti viisi vuotta sitten Kokkolasta Kemiin nuoriso-ohjaajaksi ja kopautti päänsä yhteen paikallisen rockabillyn maajussin Antti Pasasen kanssa, alkoi tapahtua. Syntyi Pakkasukko Blues & Jazz ja paljon muuta. Viime vuosina kemiläisiä onkin hemmoteltu herrojen järjestämillä konserteilla. On ollut muun muassa Kesäkissa Blues & Jazzia, Venetsialaista baarifestivaalia, Club Zanzibaria ja Sunday Blues Serviceä. Asiantuntevaa juurihoitoa on saatu siis enemmän kuin lääkäri määrää ja samanhenkiset on koottu yhteen. Hatunnoston arvoinen juttu, sillä toimiminen musiikin marginaalissa ei ole mikään kultakaivos, vaan enempi sydämen asia.

Tulevaa Pakkasukkoa Tuomas odottaa hyvillä mielin, sillä suurempia viimehetken peruutuksia ei ole tullut. Hänen mukaansa Nick Curranin korvaajaksi saatu Jesse Dayton on häntä yllätysvalmiimpi nimi.
- Jesse on suoraan Teksasin sydämestä. Hän on kitannut samaa vesijohtovettä eli se soundi tulee samoilta hoodeilta kuin esimerkiksi Eric Johnsonilla ja Vaughanin veljeksillä. Alkukantainen marinadi on miehessä itsessään. Olisko
musa sitten turboahdettua countrya mitä saadaan kuulla? Saas nähdä! Mielenkiintoisen akti lupeissa, sillä Jesse nappaa stadista mukaansa muun muassa stilikamestari Olli Haaviston!

Tuomas, olet haistellut Kemin ilmaa nyt muutaman vuoden, oletko
jo valmis jäämään?
- Kemi tuntuu kotikaupungilta. Minulla on neljä lasta, joista vanhin lähti syksyllä koulutielle ja tuntuu vahvasti siltä, että Paattio on paikka, jossa haluan heidät kasvattaa.
Kun hyppäsit perheesi kanssa Pohjanmaan junasta, löysitkö Kemistä bluesia?
- De Soto tietysti. Tepa Lukkarinen ja Pigmillin Peter Miinala, jos tuota vasenniplausosastoa ajattelee, olivat Kemiin tullessa ne muusikot, jotka olivat minua lähinnä.
Sinulla on takana jo blueskitaristin uraa. Kuuluitko myös Kokkolan kuuluun bluesmafiaan?
- Soittaa olen saanut muun muassa Jussi Raulamon, Esa Kuloniemen, Pepe Ahlqvistin ja monen muun hienon muusikon kanssa. Wentus Blues Band Kokkolasta taas oli aloittaessani kaukainen esikuva ja nykyään, lähinnä Robban Hagnäs on läheinen yhteistyökumppani.
Missä bändeissä Kemissä soitat tällä hetkellä? - Rootsia De Sotossa, Nashville triossa ja Powershake Big Beat Bandissa sekä bilemusiikkia Grooving High Allastarsin ja Paperitähtien riveissä aina kun tarvitaan.
Miksi juuri blues on sinun musiikkiasi?
- Rootsmusiikki yleensäkin on elämäntapa meidän koko perheelle! Mulle henkilökohtaisesti on tärkeää liittyä suomalaiseen blues- ja juurimusiikkiperinteen jatkumoon ja tutustua siihen läheisesti oman soittamisen ja muunkin tekemisen kautta.