maanantai 5. huhtikuuta 2010

Milanan vanhemmat tapasivat Merihovissa!
Viimeisen parin vuoden aikana Milana Misic on levyttänyt äitinsä Laila Kinnusen tuotantoa kahden levyllisen verran ja tämän kuun lopussa ilmestyy vielä kokoelma Käy Tanssimaan.
Milana on esittänyt Lailan tunnettuja lauluja myös täysille saleille. Viimeksi viime kuussa hän lauloi Helsingin Savoy-teatterissa. Valoa ikkunassa -konsertin TV2 myös taltioi Estradilla-sarjaansa. Illan yllätys oli, kun Milana pyysi estradille isänsä muusikko Milan "Miso" Misicin. Yhdessä he esittivät laulun Fly me to the moon, jonka he omistivat Lailalle, jonka suosikkeihin ikivihreä kuului.
Kroatialaislähtöinen Miso saapui Suomeen vuonna 1967 jugoslavialaisyhtyeen basistina. Orkesteri soitti aina kuukauden kerrallaan eri puolilla maata. Kirjassaan Valoa ikkunassa, Jorma Ikävalko kertoo, miten Milanan vanhempien Mison ja Lailan tiet kohtasivat ensi kerran: "Tultiin tammikuuhun 1968. Kohtalo heitti sekä muutamaa viikkoa aiemmin(Ville-Veikko Salmisen kanssa) vihityn Lailan, että runsaat kolme kuukautta Suomessa asuneen Mison kummatkin Kemiin, missä järjestettiin niin arkinen tapahtuma kuin suuri kansainvälinen selluloosakongressi. Koska Lailalla ei ollut omaa orkesteria, häntä säestämään Kemin hotelli Merihovissa asettuivat Miso ja muut jugoslaavit.
Kun Miso ja Laila tapasivat ensimmäisen kerran, Misolla ei ollut hajuakaan kuka Laila oli. Kun suuri selluloosakokous oli saatu viimeiseen iltaansa, Laila jäi orkesterin poikien kanssa syömään ja juhlimaan.Miso sen sijaan kiitti Lailaa yhteistyöstä, toivotti hyvät yöt orkesterin pojille ja poistui nukkumaan.
Laila halusi kuitenkin Mison seuraa. Hän sai tietysti hetkessä selville Mison huoneen numeron, ja niin basistin ovelta kuului pehmeä kolkutus. Misolla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan, eikä hän tiennyt, että hänen ovellaan seisoi vain muutamaa viikkoa aiemmin naimisiin mennyt Suomen suosituin laulajatar.
Avun haastattelussa Laila vakuutteli, ettei Mison ensitapaamisessa tapahtunut mitään, mutta vuosikymmenien jälkeen Miso paljasti, että jo pariskunnan ensi kerta johti yhteiseen yöhön, vaikka Lailan hääkimpun ruusut olivat tuskin ehtineet lakastua.
Seuraavan kerran Laila ja Miso tapasivat vasta puolitoista vuotta myöhemmin kesällä 1969. Molemmilla oli keikka Joensuussa. Lailan ja Ville-Veikon avioliitto oli tässä vaiheessa pelkkä muodollisuus, ja kumpikin eli omaa elämäänsä.Niinpä Laila hyppäsi suoraa päätä Mison kaulaan, pakkasi tavaransa ja muutti Mison luo."
Lailan alkoholin käyttö oli vuosi vuodelta pahentunut. Jo 1966 suomalaiset levy-yhtiöt olivat antaneet Lailalle kenkää ja hän levytti kulta-ajan viimeiset laulut haaparantalaiselle Benita recordsille.
Milana syntyi lokakuussa 1970, mutta hänet kasvatti pääosin Lailan Kerttu-äiti. Miso ja Laila olivat yhdessä kesään 1972 asti, jolloin Miso sai tarpeekseen Lailan juopottelusta ja lähti viimeisen kerran. Sen jälkeen hän ei ollut enää missään tekemisissä hänen kanssaan. Sen sijaan suhde Milanaan on ollut aina lämmin ja läheinen.
Laila: Non, je ne regrette rien http://www.youtube.com/watch?v=8yxfibaSf-A
Goldfinger (James Bond theme) - http://www.youtube.com/watch?v=zt22M4ym6Rk