Musiikki on rajallinen riemu!
Twin City Festivals tipautti listaltaan ruotsalaiset artistinimet! Odotettua! Syy selkeä. Ne eivät vetäneet väkeä Ruotsista viime kesänäkään kuin kourallisen! Idolisuosikit keräävät kyllä Kiirunafesteille ja Luleåkalaaseille massoittain väkeä, mutta eivät Suomen puolella.Harmillista, sillä Tornioon oli nytkin tyrkyllä Eva Dahlgrenin ja Thomas Ledinin tapaisia nimiä.
Musiikki ei tunne rajoja, mutta ihme sekään ei saa meitä juhlimaan yhdessä. Joku sanoo, että onhan meillä Kalottjazz & Blues. Totta ja kiitos siitä, mutta se on pienen piirin juhla, joka kerää vain muutama tuhat kuulijaa.
Raja on ollut vuosikymmenestä toiseen muutakin kuin veteen piirretty viiva. 1960-luvulla Aavasaksa ja Luppio/Matarengi järjestivät isoja juhannusjuhliaan, mutteivät ne tehneet yhteistyötä. Aavasaksalla eivät esiintyneet esimerkiksi Laila Kinnunen tai Carola, vaikka naapurissa kävivätkin. Kun jututin juhlien järjestäjiä molemmin puolin rajaa, Harry Grapea ja Antero Kronqvistia, molemmat puhuivat yhteistyön puutteesta ja harmittelivat, että sitä alettiin harrastaa vasta 1970-luvun lopulla, kun oli liian myöhäistä eli yleisö oli jo vaaroilta kaikonnut.
1960-luvulla Ruotsin viiden kovimman bändin joukkoon kuulunut kiirunalainen the Shanes esiintyi kyllä Haaparannalla, muttei koskaan Pohjois-Suomessa. Pohjoisin paikka Suomessa oli Lahti. Tänään samaisen kaupungin Willy Clay Band kerää kehuja muun muassa Neil Youngilta ja Chip"Wild Thing" Taylorilta ja bändi on esiintynyt Suomessa vain Karesuvannossa! Mikään ei siis ole muuttunut. Bändi ei kelpaa edes lappilaisille festivaaleille. Sama koskee Raj-Raj Bandia, jonka pitäisi lyödä läpi ensin Etelä-Suomessa, ennen kuin kultakimpale huomattaisiin pohjoisessa. Ruotsissahan bändin loppuunmyydyissä konserteissa, osa yleisöstä on ruotsinsuomalaisia!
Parikymmentä vuotta olen tehnyt musiikkijuttuja molemmin puolin rajaa.Kun kysyin kerran eräältä Suomessa syntyneeltä eturivin haaparantalaistaiteilijalta, mitä hän tietää torniolaisesta musiikkielämästä, hän sanoi rehellisesti; En mitään.
Kun kirjoitin Flakasandin bluesfesteistä sain paljon torniolaispostia. Kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan koko ruotsalaistapahtumasta, jossa oli vuosikymmenen käynyt tähtinimiä ja matkaa sinne oli Torniosta vähemmän kuin Ouluun. Vikaa on siis medioissakin.
Yleisin kysymys artisteilta oli, kun kokosin lauluja Music From Torne Valley-kokoelmille molemmin puolin Väylää, miten saisi keikkaa Suomen puolelta ja päinvastoin. Mietin, että ainoa keino siihen on tietoa lisäämällä. Se oli yksi näiden Väylän Pyörre Uutisten perustamisen syy. Nyt olen muutaman kuukauden pyörittänyt sivua. Suomen puolelta kävijöitä riittää ja se motivoi jatkamaan, mutta miten saada ruotsalaiset mukaan. Sama ongelma on Mataringissa nettiuutisia pyörittävällä Greger Toolasella, miten saada suomalaiset mukaan.
Raja on ja pysyy…..ikuisestiko? Eräs toimittajakollega Ruotsin Tornionlaaksosta sanoi, että raja on asenteellinen, jonkinlaista kyräilyä ja epäluuloa. Minusta tietämättömyys ja kiinnostuksen puute ovat varmasti myös syitä. Omat asiat ovat etusijalla. Myös kieli rajoittaa ja usein ymmärretään toisiamme väärin. Sanotaanhan, että on olemassa vain yksi sydämen kieli.
