sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Muistutus! Tohtorit Teemalla!
YLE Teema yllättää esittämällä uunituoreen Dr Feelgood-dokumentin Oil City Confidential huomenna maanantaina 21. kesäkuuta. klo 20.55 (uusinta 26.6.).
Julien Templen ohjaama dokkari käsittelee vuonna 1971 perustetun legendaarisen brittibändin historiaa, mutta myös yhtyeen kotipaikkaa Canvey Islandia. Elokuvan keskeisenä tarinankertojana on Feelgood-kitaristi Wilko Johnson, joka yhdessä vuonna 1994 kuolleen vokalisti Lee Brilleauxin kanssa teki yhtyeestä suositun.
Dokumentissa on myös mukana välähdyksiä Oulun Kuusrockin keikalta vuodelta 1975. Toisaiseksi kehuttu filmi on esitetty Suomessa vain Tampereen elokuvajuhlilla.

Teema esittää kesällä myös kaksi muutakin Templen ohjaamaa dokkaria: Glastonbury (28.6.) kertoo vuodesta 1970 lähtien järjestetyn, maailman suurimman vuosittaisen musiikkifestivaalin historiasta ja The Future Is Unwritten (5.7.) the Clashin keulakuvasta Joe Strummerista.