14 kesäkuuta 2010

Meeriltä onnittelut Lordille!
(Juttu vuodelta 2006)
Aamulenkillä airis-Uulan kanssa törmäsin Meeri Ponkalaan, joka oli juuri sulkemassa grilliään.
Kello oli kuusi aamulla ja takana hänellä oli 12 tunnin työvuoro. Kotiin päästyäni, mieleeni muistui haastattelu Meeristä, jonka tein Lordin voitettua juuri Suomen Euroviisukarsinnan. Kaivoin jutun esiin, sillä Meerihän on aina ajankohtainen. Viimeksi PoSarin nettigallupissa kysyttiin: Mikä on Tornion paras nähtävyys? ja äänestystulos oli: Meerin Grilli 33%, Ei mikhään 29%, Alatornion kirkko 17%, Rajalla-kauppakeskus 14% ja Ikea 6%.
- Aivan mahtavaa. Olin tosi iloisesti yllättynyt, kun Lordi voitti. Vaikka olen jo vanhempi ihminen hän oli minunkin suosikki, tunnustaa Meeri Ponkala, 72, joka pani sähkösanoman Lordille heti alkuviikosta. Aiemmin hän on muistanut kannustussähkeellä myös Kalle Palanderia ja Mira Sunnaria.
Suomen euroviisut Meeri kuunteli radiosta työpaikallaan Meerin Grillillä, jota hän on pyörittänyt jo neljännesvuosisadan. Netissä paikka listataan yhdeksi Tornion tärkeimmistä käyntikohteista ja kaupungin ruokapaikoista Vapaa-aikavirasto.com tähdittää sen ykköseksi. Etelässä eniten ääntä paikan grilliherkuista on pitänyt CMX-yhtye, joka kotikaupungissa vieraillessaan pistäytyy aina ensin Meerillä.
Lordi alias Tomi Putaansuu on kuulunut myös jo pitkään paikan kanta-asiakkaisiin. Lisäksi hän asui Torniossa opiskellessaan Meerin kanssa samassa rapussa, joten ajatuksia vaihdettiin usein. Tunnetusti Tomin vuokrayksiössä Juhannussaaressa syntyi Meerin pihvien voimalla moni Lordi-biisi ja paperille piirtyi Lordin hahmo ensi kertaa.
Meeri Ponkala tekee grillillään pitkää päivää. Viikonloppuisin työvuoro alkaa iltakuudelta ja päättyy aamukuudelta, mutta hän sanoo nauttivansa työstään, eikä se tunnu raskaalta.
- Työ on minulle terapiaa. On hienoa, kun saa olla nuorten parissa. He ovat välittömiä. Sanovat mitä ajattelevat, eivätkä puhu takanapäin ja siitä tykkään. Nuoret eivät ole myöskään pahansuopia, katkeria tai kateellisia kuten vanhemmat monesti.
Usein Meeri kertoo joutuneensa terapeutin rooliin ja hän myöntääkin saavansa hyvän mielen, jos pystyy auttamaan nuorta pitkän elämänkokemuksensa kautta.
- Tytöt ovat paljon vahvempia kuin pojat. Pojilla on enempi huolia, eikä vanhemmille voi kaikesta puhua. He ovat liian läheisiä. Kun näen, että jollakin on paha olla, jututan. Kun saan lukot auki, toinen rohkaistuu ja puhuu. Usein pojilla mieltä painaa, jos tyttöystävä jättää tai välit ovat menneet muuten poikki.
Yötöitä Meeri tekee mielellään, eikä häntä pelota. Grilli on senverran etäällä keskustasta, että siellä käydään yleensä autolla.
- Aina joskus vaivaa ovat aiheuttaneet kyllä humalaiset keski-ikäiset miehet, eivät nuoret. Sitä sun tätä on sattunutkin vuosien varrella, mutta jos täällä ruvetaan riitaa haastamaan, on mentävä ulos. Minulla on pitkä pinna, mutta en anna yhtään riidellä sisällä.

Meeri oli yli nelikymppinen, kun hän heittäytyi yksityisyrittäjäksi. Sitä ennen hänellä oli hyvä työpaikka Pörhön autoliikkeessä.
- Olin Pörhöllä myyntisihteeri ja pääkassa ja sitä ennen Amarin laskutusosaston esimies, joten mulla oli kokemusta vain konttorihommista. Pörhöllä työ oli vaihtelevaa, mutta olin saanut päähäni, että ihmisen pitää keretä tehdä elämässä kahta täysin vastakkaista työtä. Perhe vastusti, mutta olin päätökseni tehnyt.
Ensin Meeri meni grilliharjoittelijaksi ja teki kahta työtä yhtä aikaa kunnes sanoi itsensä irti Pörhöltä ja alkoi kehitellä omia grilliherkkujaan.
- Oli se multa aika liikku. Aluksi ostin Ylitorniolta huonokuntoisen grillikopin. Siitä oli ikkunat rikki ja kokoa oli vain 4x4m. Se oli muutaman vuoden ja sen jälkeen olen laajentanut grilliä kaksi kertaa.
Meerin Grillin herkuista kansalliseksi hitiksi on noussut Triplajättiamerikkalainen. Mitään salaista reseptiä Meeri ei myönnä omistavansa. Hän sanoo kuitenkin naurahtaen, että mausteena on ainakin ripaus arkipsykologiaa, mikä antaa eväälle lisäpotkua.

- Ennenhän sanottiin
hampurilaista roskaruuaksi, mutta Triplasta ei voi sitä sanoa. Siinä ei ole mitään epäterveellistä. Pihvit ovat täyttä naudanlihaa. Niissä ei ole mitään lisukkeita, ei edes korppujauhoja ja käytän vain suomalaisia tuotteita.
Eli Triplajätti sisältää 3 kpl 110gramman kokolihapihviä, 2 isoa sämpylää, paljon Edam-juustoa, kurkku-, jäävuori- ja vihreäsalaatti plus amerikkalainen kastike.
"Viimeksi kun olin pohjoisessa, piti ajaa Helsinkiin Meerin kautta. Hain kolme triplajättiä. Tarkoitus oli panna pakkaseen, mutta kolmessa päivässä ne oli syöty. Leikillämme ollaankin kavereitten kanssa vitsailtu, että ostetaan Meerin pihveihin lisenssi ja perustetaan Meerin Grilli Helsinki." (Lordi)