Jari Eklund oli tapahtumien ytimessä, kun rockabillyaalto pyyhkäisi halki Suomen 1970-luvun lopulla. Hän on nimittäin lähtöisin Keravalta niin kuin Teddy & the Tigerskin.Aluksi hän järjesteli konsertteja, mutta aika pian hänestä tuli tarkkailija. Dokumentointi valokuvin ja sanoin luonnistui paremmin.
Tähän mennessä hän on kirjoittanut aiheesta seitsemän kirjaa, joista tunnetuin ja perinpohjaisin on Tiger Twist. Sen Jari on omistanut Jussi Raittiselle, jota hän pitää genren suomalaisena esitaistelijana.
Parhaillaan hän valmistelee kiertävää valokuvanäyttelyä, jossa on esillä hänen rokkikuviaan neljältä vuosikymmeneltä. Hänen otoksiaan on mukana myös äskettäin julkaistun Slap That Bass!-boxilla.
Jari, luin äskettäin Hesarista Ilkka Mattilan kommentin Raju rockabilly paukkuu-otsikon alla, jossa hän kirjoittaa, että Suomen musiikkialan kuumin juttu juuri nyt on Baseballs ja heidän satatuhatta myytyä levyään. Kuinka iso juttu Baseballs on todellisille rockabillyfaneille?
- Asiaan vihkiytynyt rockabillyväki karsastaa Baseballsia. Yhtyeen musiikki ei ole rocakabillya. Ei ole, vaikka Helsingin Sanomien musiikkitoimittaja niin kirjoittaa. Alan harrastajat ovat huomanneet bändin ja aika moni on sen käynyt katsomassakin, mutta yhtyeellä on vähän yhteistä rockabillyn alakulttuurin kanssa. Alan harrastajia eivät nämä trendibändit hetkauta suuntaan, eikä toiseen: "Alakulttuuri oli olemassa jo kauan ennen Baseballsia ja on olemassa kauan sen jälkeenkin, kun Baseballs on hajonnut" olen kuullut sanottavan.
- Bändin kokeminen rockabillynä toimittajien taholla johtunee bändin soittajien ulkoisiin tyyliseikkoihin kuuluvista jutuista. Baseballs saattaa nostaa trendiyleisön joukossa jonkinlaisen"kammataan-tukka-taakse" - aallon, ei muuta.
Onko toimittajilla menneet sitten puurot ja vellit sekaisin?
Kyllä. Rockabilly ja 50-luvun perusrock'n'roll sotketaan, aivan kuten muotibuumien aikaan 30 vuotta sitten. Silloin sekaannuksen syyn ehkä ymmärsi: aluetta käsittelevä tietokirjallisuus ja levystö puuttui tästä maasta. Silloin ainoa tietosanakirja, -jos saan luvan niin sanoa-, oli muusikko Jussi Raittinen, jolta Tigersitkin levynsä lainasivat. Toisin on nyt.
- Toinen kysymys on sitten, tarvitseeko musiikkia yleensä lokeroida kovin vahvasti tai onko mitään syytä sulkea itseään yhden musiikin alalajin seinien sisään. Henkilökohtaisesti en lokeroi, sillä kuuntelen aivan kaikkea musiikkia, tyylisuuntiin katsomatta.
Kyllä. Rockabilly ja 50-luvun perusrock'n'roll sotketaan, aivan kuten muotibuumien aikaan 30 vuotta sitten. Silloin sekaannuksen syyn ehkä ymmärsi: aluetta käsittelevä tietokirjallisuus ja levystö puuttui tästä maasta. Silloin ainoa tietosanakirja, -jos saan luvan niin sanoa-, oli muusikko Jussi Raittinen, jolta Tigersitkin levynsä lainasivat. Toisin on nyt.
- Toinen kysymys on sitten, tarvitseeko musiikkia yleensä lokeroida kovin vahvasti tai onko mitään syytä sulkea itseään yhden musiikin alalajin seinien sisään. Henkilökohtaisesti en lokeroi, sillä kuuntelen aivan kaikkea musiikkia, tyylisuuntiin katsomatta.
Ei siis voida puhua rockabillyn paluusta?- Eihän musiikkityyli ole mihinkään kadonnut missään vaiheessa. Rockabilly on syntynsä jälkeen ollut aina kuunneltua musiikkia, toisina aikoina enemmän, toisina vähemmän. Hiljaisinta oli 1960-luvulla, jolloin juuri mikään musiikki ei ollut niin epäsuosittua kuin rockabilly. Tälle ajalle vastakohtaisesti se oli 70-luvulla hetken valtavirtaa, samoin 80-luvun puolessavälissä.
-Ajan saatossa olen huomannut, että aina kun mainstream-yleisö huomaa rockabillyn jonkin mediaseksikkään bändin tai biisin kautta, silloin aletaan puhua rockabillyn paluusta. Rockabillya koko ajan kuunnelleet kritisoivat tätä lähestymistapaa. Rockabillyn ympärille on syntynyt alakulttuurin omainen sukupolvirajat- ryhmä, josta on kymmenien vuosien ajan noussut uusia bändejä, biisejä, tapahtumia ja muita aktiviteetteja.
