keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Aawastock ei juhli!
Aawastockia ei järjestetä tulevana kesänä. Festivaali on toiminut pitkälti Ylitornion kulttuuritoimen rahoittamana. Nyt kiristyvän kuntatalouden vuoksi se on vetäytynyt tapahtuman taustavoimista, eikä riittävän isoja yhteistyökumppaneita ole löytynyt paikkaamaan syntynyttä aukkoa.
Suomen korkeimman rokkijuhlan jatko on siis tulevaisuudessakin epävarmaa. Se järjestetään taas promoottori Tommi Lanton mukaan, jos riittävän hyvät lähtökohdat onnistuneen festivaalin rakentamiseen ovat olemassa.
Toissa vuonna Aawastock veti henkeä ja viime kesänä se yritti perinteisellä Aavasaksan juhannusjuhlien paikalla ja onnistui keräämään Aurinkovaaran laelle 500 kuulijaa.
Vuodesta 2002 lähtien järjestetty festivaali on pidetty ja monipuolinen tapahtuma. Se ei ole tavoitellut massoja, vaan tarjonnut koko olemassaolonsa ajan enemmän elämyksiä ja yllätyksiä kuin kovia listanimiä. Toivotaan, että Aawastock tekee comebackin taas ensi vuonna.
Stam1na -yhtyeen keikkakertomus 2005 lue juttu
Tuhma-lehden festivaaliraportti 2007 lue juttu