20 kesäkuuta 2011

Jasmine Kara Meänfestivaalille!
Ruotsalainen Jasmine Kara on yksi niistä R & B-äänistä, joka Radio Suomen tasapaksussa musiikkitarjonnassa on saanut pysähtymään ja höristämään korvia Nyt tämä pieni 22-vuotias energiapakkaus on kiinnitetty juhannuksena Pajalan Erkheikissä juhlittavan Meänfestivaalin (24.-26.6) pääesiintyjäksi.
Pienellä kademielellä ruotsalaisia kohtaan sitä aina, kysyy; Mistä näitä tulee?
Radioystävälliset poiminnat Karan esikoisalbumilta Blues Ain`t Nothing But a Woman Gone Bad ovat antaneet kuvan kepeän raikkaasta tyttöyhtyesoinnista Shirellasista Supremesiin, mutta tarkemmassa kuuntelussa, Jasmine itkee bluesia, ja tulkinta on sen verran verevän kissamaista, että vertauksen Janis Jopliniin tohtii heittää.
Jasminen ensilevylle kappaleita valkattiin Chess recordsin kataloogista, koska hänen keksijä on Marshall Chess, joka työskenteli isänsä perustamassa legendaarisessa levy-yhtiössä 1950-luvulta eteenpäin ja toimi myöhemmin myös Rolling Stones recordsin johtajana.
Vaikka Kara levyttääkin ruotsalaiselle Tri-Sound-levymerkille, Chess valvoo edelleen suojattinsa uraa.
19-vuotiaana Jasmine muutti Örebrosta New Yorkiin ja siellä hänestä kouliutui Laulaja. Hän esiintyi muun muassa Cafe Wha-klubilla Greenwich Villagessa, josta Jimi Hendrix aloitti. Katso näyte tästä!
Viime vuonna ilmestyneen esikoisalbuminsa jälkeen Kara on esiintynyt ruotsalaiskansallisissa instituutioissa All sång på Skansen ja Så ska det låta ja läpäissyt ne hyväksyttävästi. Näin hän on osoittanut laulajana monipuolisuutensa ja saanut suosiota r & b-genren ulkopuoleltakin.
Hänen seuraava pitkäsoittonsa ilmestyy elokuussa ja siihen hän on tehnyt lauluja yhdessä Peter Morenin kanssa, joka tunnetaan popyhtyeestä Peter Bjorn and John, joten erilaista musiikkia on luvassa, mutta mentori Marshall Chess on yhä innostunut.
- Hän on tosilahjakkuus, fantastinen tyttö. Ei vain ääni, vaan myös fantastinen lauluntekijä.
- Hän lähetti minulle yhden kappaleen, joka oli niin hyvä, että yritin ottaa yhteyttä Etta Jamesiin. Laulu oli täydellinen hänelle, mutta Etta oli liian sairas levyttämään sen.

Meänfestivaalilla esiintyvät Jasmine Karan lisäksi Jord, Jaakko Laitinen&Väärä raha, Frida & The Coolants, Tarja Ylitalo & Intro, Viktor Fors-Mäntyranta, Jan Johansson & Gun Olofsson, Linnea Kalla, Egon & Erling Fredriksson, Strange Ideals, Violet Road, Dans Moa & Hannes Autio, The Newman, Pajala tur & retur, Väärt, Markus Suikki & Emma Heikki...www.meanfestivaali.com