19 kesäkuuta 2011

8päivää tutkii ja paljastaa
Pekka Koponen=Irvi Tapani Kaikkonen!

Totta (toinen puoli) Jokainen torniolainen, jopa Salen kassa, tietää, että Jope Ruonansuun sketsihahmo Irvi Tapani Kaikkosen mallina on ollut epojulkisuuteen ampaissut paikallinen eläkkeellä oleva ylilääkäri Pekka Koponen.
8-päivää-lehden vielä hiukan keskeneräisten tutkimusten mukaan jäljet johtavat sylttytehtaalle eli tunturien taakse Muonioon. Jope Ruonansuu pyörii nimittäin paljon Pallaksen ja Oloksen maisemissa, koska hänen keikkamyyjä on sieltä. Koponen on taas kotoisin Muoniosta ja taidemaalari Veli Koljonen on hänen koulukaveri, joka taas on maalannut muotokuvan Jope Ruonansuusta, eli kun samassa piirissä pyöritään, niin aina yhteen tullaan.
Puhelimeen Heinolasta pihanurmen leikkuusta tavoitettu kansantaiteilija Ruonansuu ei kuitenkaan myönnä Kaikkosen ja Koposen yhdennäköisyyttä, vaan hänelle tyypilliseen tapaan, toteaa Kaikkosen olevan yhdistelmä monista eri henkilöistä.
Yritimme tavoittaa ylilääkäreitä kommenttia varten, mutta turhaan. Koponen oli matkalla pohjoiseen ja kännykkä kiinni.Kaikkonen taas oli puolittaisella työ-ja lomamatkalla Teneriffalla, josta hän muisti lukijoita pienellä kuvanauhalla.

Molemmilla ylilääkäreillä Kaikkosella ja Koposella resehtit ovat löysässä, kännykkä kovassa käytössä ja kavereitakin on kuin karavaanareilla.
Tosin pieniä erojakin on. Kaikkonen tyytyy määrämään pepantteenia tai mopilaattia, vahvimmillaan pirtua selkäkipuun, jonka oikeudet Koponen taas menetti, kun kirjoitti omille 50-vuotispäivilleen 60 litraa pirtua.
Kun Kaikkonen haluaa itselle sairaslomaa, hän soittaa Mäkelänrinteen uintikeskukseen. Koponen taas kirjoittaa itselleen resehtin, mutta kun kutsumus on kova, antaa lääkkeet kaverilleen, jos suksi ei luista mihinkään.
Näinhän tapahtui Jari Isometsän tapauksessa, jonka ylle aikanaan laskettiin karpaasin viitta Mika Myllylän kanssa. Vanhan sanan otti uusiokäyttöön Elvis-osasto, tarkemmin ottaen sketsihahmo Oula Mälkättäjä. Eikähän karpaasin viittaa Tornion palkkaamana pr-miehenäkin toimineelta Isometsältä enää poiskaan saa. Jari ja Souvarit levyttivät nimittäin kappaleen Karpaasi on jätkä raju , joka on ja pysyy. Idea oli ylitorniolaisen vakuutusmies Ari Pasulan, jonka kanssa molemmilla oli diili, olipa Pasula jossain vaiheessa Isometsän managerikin. Huumorimusiikin puolellehan biisi luiskahtaa, mutta katsokaapa videoa. Jari Isometsä reenaa samalla suolla Ylläksen maisemissa kuin Sami Jauhojärvi tv-mainoksessa. Epäilyttävää, mutta se on taas toinen tarina...Lukekaa rivien välistä, sillä 8päivää kyllä tutkii ja paljastaa...