keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Ivalon RETRO 50 vuotta! Jos käytte esimerkiksi Ismo Alangon keikoilla, voitte nähdä hänen yllään RETROsta ostetun paidan tai Remun jalasta bongata liikeestä hankitut kengät, joita rokkivaari osti heti kerralla useamman kymmenen paria.
Hilja ja Olavi Petterssonin RETROsta eli Asuste-Pettersonista on tullut julkkisten ja tavallisten bussituristienkin suosikkikohde Ivalon keskustassa. Paikka on oikea aarreaitta, sillä sen valikoimat pursuavat muotitamineita 1960-ja 1970-luvuilta.
Liikkeen uusi kukoistuskausi alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun Petterssonit kantoivat kellarista vanhoja piikkikärkikenkiä ja ne alkoivat mennä kuin kuumille kiville.
- Onneksi meidän edesmennyt poikamme Henry antoi vinkin. Muuten vaatelaatikot olisivat varmasti vieläkin avaamattomina kellarissa. Eihän me tiedetty ollenkaan, että vanha muoti kiinnostaa, Hilja myöntää ja sen jälkeen vanha Regma-kassakone vuodelta 1960 on taas pitkästä aikaa soinut iloisesti.

Hilja ja hänen miehensä Olavi avasivat vaateliikkeensä oven 1.12.1960! Pankkineiti ja sähkömies vaihtoivat alaa, kun huomasivat, että Ivalosta puuttui valmisvaateliike, jota tarvitsivat erityisesti rajantakaisen Tuuloman voimalatyömaan työntekijät.
Hiljalla kaupankäynti oli verenperintöä, sillä hänen isänsä Fritiof Junttilalla oli Ivalon ensimmäisiä sekatavarakauppoja. Lisäksi Hiljan sisarista Unto, Veikko, Hilkka ja Vilho ovat olleet kauppiaita.
- Kun Tuuloman suomalaisväki tuli juhlimaan Ivaloon, meidän liike oli aina auki. Kun tanssit hotellilla loppuivat aamuyöllä, ihmiset tulivat ostoksille. Parhaimmillaan meillä oli 15 myyjää ja laajennettiinkin kaksi kertaa, Hilja muistelee.
Kun Tuuloman rakentaminen loppui, Asuste Pettersonilla myynti hiljeni ja heille jäi kellarit täyteen tavaraa. Alkuaikojen huumassa ostettuja, nyt nostalgisia asusteita, myydään taas täysillä. On teryleeniä, krimpleeneä ja muun muassa tuotemerkkejä; Kaunotar, Eveta, Tammi-tuote, Maritta, Anne, Tip Top line, Tuulia, Ava, Favorite, Primas ja Hava, joita ei mistään muualta enää löydä.
Ja julkisuuttakin RETRO on saanut. Sana on kiertänyt. Hilja laskee, että heistä on ollut juttuja yli 30 lehdessä. Maailmaltakin on käyty ihmettelemässä.
- Täällä kävi kesällä yksi amerikkalainen kuvausryhmä. Valoja oli joka puolella. Kuvasivat joka kulmasta ja useamman päivän.
Petterssonien vaatteista ja kengistä ovat olleet innoissaan myös elokuvatuottajat ja kenkätehtaiden suunnittelijat, jotka ovat vanhan pohjalta luoneet uutta.
- Meille on ehdotettu nettikauppaakin, mutta sellaiseen ollaan jo liian vanhoja. Hyvä kun jaksetaan liikettä pyörittää, Hilja tuumaa ja myöntää, ettei heidän kahdella etelässä asuvalla pojalla ole kiinnostusta liikkeen pitoon.
- Jos meidän vanhin poika Henry eläisi, hän olisi kehittänyt ja jatkanut kauppaa ja varmasti järjestänyt meille isot 50-vuotisjuhlatkin, ensi vuonna 89 vuotta täyttävä Hilja Pettersson sanoo, hiukan surullisena.