06 joulukuuta 2010

Joulupukki filmitähtenä! Elokuva tuntuu kiinnostavan yhä enemmän ihmisiä. Suomalaista leffaa katsotaan meillä enemmän kuin vuosikymmeniin ja ulkomaidenkin kiinnostus tällä hetkellä on suurempaa kuin täällä tehtyä musiikkia kohtaan.
Tänä viikonloppuna kotimaisen elokuvan katselussa särkyy 1 800 000 raja ja samalla rikkoutuu edellinen Suomen ennätys, joka on vuodelta 1978.
Perjantaina ensi-iltansa saaneen Rare Exportsin näki heti ensimmäisenä viikonloppuna ennätykselliset 47 000 katselijaa, millä se löi komeasti tähän mennessä katsotuimmat kotimaiset Mari Rantasilan Risto Räppääjä ja polkupyörävaras- ja Dome Karukosken Napapiirin Sankarit-leffat.
Lappilaisjuuret omaavan Jalmari Helanderin ohjaamasta Rare Exportsista on tulossa hitti myös ulkomailla, sillä se on saanut ylistäviä arvioita maailman merkkilehdissä ja palkintoja oman fantasiagenrensä tärkeimmillä festivaaleilla, kun taas esimerkiksi dokumentti Miesten Vuoroa ei ole palkittu tyylinsä merkittävimmillä juhlilla.
Rare Exports haastaa varmasti pian suurelta osin Utsjoella ja Levillä kuvatun Juha Vuolijoen ohjaaman ja maailmalla katsotuimman Suomi-filmin Joulutarinan (kuva), joka on saanut jo yli miljoona katsojaa.
Suomessa neljättä kertaa teatterilevitykseen lähtevän Joulutarina- filmin DVD-julkaisua on myyty ulkomailla yli 700 000 kappaletta, josta yli 100 000 pelkästään Yhdysvalloissa.
Suomi saakin kiittää Joulutarinaa ja Rare Exportsia, sillä nämä kaksi erilaista, hyvin tehtyä tarinaelokuvaa tekevät Korvatunturin joulupukkia tunnetummaksi kuin tuhat matkailumainosta
.