10 joulukuuta 2010

Zacharius Carls Group paussille! Zacharius Carls Group soittaa telakoitumisensa tiimoilta kolme keikkaa: 6.1. Tampereen Telakalla, 7.1.Oulun Nuclear Nightclubilla (+ New Rising Suns) ja 8.1. Helsingin Bar Loosessa.
Sekä Suomen virallisella sinkku-, että albumilistalla vieraillut Zacharius Carls Group julkaisi ensimmäisen EP-levynsä 10. lokakuuta 2003 ja sen jälkeen on ilmestynyt neljä hienoa albumia, viimeisin niistä Range In Your Heart vuonna 2009.
Alkunsa yhtye sai Tornion Kivirannalla 1990-luvun alussa. Se poikkesi silloisesta mustiin pukeutuvasta Tornio-trendistä ja Marttalan autotalli täyttyikin Neil Youngin säröisistä etelän pyörteistä ja huuruisesta Pink Floyd-leijunnasta.

Pääkaupunkiseudulle yhtye muutti vuosituhannen alussa, mutta kotikonnuillaan yhtye ehti nauttia jo kulttimaineesta. Entinen Cafe Nina pursusi väkeä yhtyeen keikoilla ja Haaparannalla esiinnyttiin muun muassa ruotsalaisen tyttöbändi Sahara Hotnightsin kanssa.
Lehdistöiedotteen mukaan Zacharius Carls Group jää tauolle "määrittelemättömäksi ajaksi", onko syytä huoleen, laulaja Ossian "The Boss"Marttala?
- Keskitytään nyt muihin juttuihin välillä. Pitkään ei olla poissa. Ajateltiin, että tauko voisi tehdä terää ainakin osalle meistä. Väkisin vääntäminen kun on erittäin ankeata ja uskotaan, että uusi into löytyy taas ja palataan entistä kiihkeämpänä takaisin.
Jo viimeisen albuminne Range In Your Heart jälkeen Soundin haastattelussa kaipasit treenehin sosiaalista hölmöilyä ja koko bändin osallistumista biisien rakenteluun. Onko kiire ja bändin jäsenten muu toiminta vaikuttanut levytystahtiinne tai jopa hajottamassa bändin?
- Ei nuo sooloprojetkit ja muut bändit ole kuin toisiaan täydentäviä juttuja. Eihän ne ole muilta pois, jos ajankäytön saa kohilleen. Levytystahdin hidastumisen selittää taas se, että joka kerran ollaan käytetty levyjen valmistelemiseen entistä pidempiä aikoja vai olisko niin, että me ollaan vaan vuosi vuodelta laiskempia? - Ehkä niin, sillä tunnetustihan ittensä perseelle potkiminen on lonkkavikaisille aika haastelliinen akrobaattinen liike.
Itse häärit Leo Franzina yhden miehen orkesterissa The Orphan. Millaisia virityksiä sulla on sen suhteen?
- Pentti Amoren kanssa on suunniteltu äänityksiä, palloteltu demoja ja kummasteltu mualiman menoa. Levy Yhtiön Arskallekin piisejä olen laittanut. Hän on kumminkin sellainen Don Tiainen,kuninkaallinen ukkeli, jonka ansiosta ollaan saatu taiteilla koko Zachariuksen historia ihan vapaasti.
- Tässä vaiheessa ei ole tuota lafka-hommaa ajatellut sen syvemmin. Kunhan nyt väsää ralleja ja katsoo innostuuko niistä joku tarpeeksi.The Orphanin lisäksi mulla on suunnitelmissa myös Kurjat-yhtyeen ensidemo.
Minkälaisia syrjähyppyjä muilla ZCG:in jäsenillä on?
- Tommi Södö soittaa ainakin Bouvier- yhtyeessä, jossa on muun muassa entisiä Branded Women / Thee Ultra Bimboos- leidejä. Janne Mathlin rummuttaa Morleyssa, Boris The Conductorissa ja vaikka missä. Se on semmoinen jokamies. Jussista en tiä. Ainakin jossain vaiheessa se renkutti kantria Morleyn Viina-Jaken kanssa, joka äänittää parhaillaan keikkakiipparistimme Kati Salon soololevyä. Kuulin juuri raakaversiota hapislaisen yhestä piisitä ja fy fan soli hyä.
Telakoitumiskaronkkanne tammikuussa on vain kolmen keikan mittainen, käykö niinkuin maailmanluokan bändeille, että Lapin läänin raja jää ylittämättä eli Oulua pohjoisemmaksi ette tule?
- Juu näin on, mutta onneksi Ouluun on valunut aika iso liuta rollolaisia ja varsinkin torniolaisia ja ollaanhan me myös 1/4 osaa oululainen bändi.
- Tuo rundipyrähdys istahti tuohon oikeastaan, ennenkuin tätä telakoitumista edes tuumailtiin.
Lue myös http://vaylanpyorre.blogspot.com/2009/11/zacharius-carls-group-muistaa.html