keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Tanja kuuntelee Sonata Arcticaa!
>>>Tanja Poutiainen paljastaa MTV3:n Viihdeeuutisille kuuntelevansa aina kilpailua edeltävänä iltana Sonata Arcticaa. Hän uskoo aina tiettyihin viiteen kappaleeseen, kun taas Kalle Palander herättelee kroppansa kilpailupäivinä Metallican One-biisillä. Kaavalla oli taianomainen vaikutus varsinkin Kallen menestyksen päivinä. Kovana musiikkimiehenä tunnettuun Palanderiin uppoavat myös suomalaiset Apulanta, 22 Pistepirkko ja Paleface.
>>>Pirkka-Pekka Petelius myönsi muutama päivä sitten, ettei hän ole seurannut MTV3:n Putouksen sketsihahmokisaa, joten mielipidettä kysyttiin Jope Ruonansuulta. Hän paljasti yllättäin suosikikseen Aku Hirvilammen hahmon valvova rakennusmestari Timo Harjakainen (kuvassa). Toinen, joka Jopen mukaan ei kulu nopeasti ja sisältää elokuvallisiakin piirteitä on Mr Mallorca. Pitkässä juoksussa hän ei usko Munamiehen suosioon, vaikkakin Naamakirjassa on fanittajia jo 111 000.
>>>Viime marraskuussa ensi-iltansa saanut Markku Turnan ohjaama dokumentti Salla Selling the Silence nähdään Helsingin DocPoint festivaaleilla 26. tammikuuta Bio Rexissä. Elokuva ei ole kerännyt toistaiseksi palkintoja, niin kuin muut viime vuoden Lappi-dokkarit. Sen kuvia ja Kimmo Pohjosen musiikkia on kehuttu, mutta kerrontatapaa moitittu.
Selling The Silence on leffa yrittämisestä, toiveista ja mahdollisuuksista Lapin kairoilla. Jyrki Kuukkanen teki konkurssin 90-luvulla. Nyt hän haluaa eteenpäin, irti veloistaan, uuteen alkuun. Sallan kunnanjohtaja Kari Väyrynen puolestaan koettaa estää kovia kokeneen kunnan syöksyn syvemmälle työttömyyteen - kaikin käytettävissä olevin keinoin. Olisiko ratkaisu rajan takana tai joulupukissa? Entä kaivos?Naapurikunta Pelkosenniemi puolestaan panostaa matkailuun. Sinne suunnitellaan Suomen ensimmäistä matkailukaupunkia, kansallispuiston kupeeseen. Millaisilla arvoilla rakennetaan uutta Lappia? Kuinka sen luonto kestää nopeat muutokset? Tiedätkö mitä Lapissa tapahtuu?