Columbia records julkaisi Miles Davisin Sketches Of Spain-albumin päivälleen 50 vuotta sitten. Minulle se on niitä harvoja jazzvinyylejä, joita tulee kuunneltua yhä tosi usein.
Onko kyse jazzista? Minun korvissa se on kyllä musiikkia, jossa espanjalainen flamenco yhdistyy bluesiin.
Miles Davisillehän (1926-1991) mikään ei ollut vierasta, sillä viimeiset äänityksensä hän teki hiphoppareiden kanssa ja suunnitteilla oli yhteistyö Princen kanssa. Kuitenkin hän oli ensisijassa jazzikoni, joka soitti be-bopista aina jazzrockiin asti.
Miles on sanonut, että tätä Sketches Of Spain-levyä tehdessä tärkeintä ei ollut oikein soittaminen, vaan tunne ja se kyllä välittyy. Sketches Of Spain on helppo levy. Se puhuttelee, mutta nykyajan kiireiseltä ihmiseltä sisäänpääsy toki vaatii kuunteluun keskittymistä.
Aikanaan Miles jäi koukkuun tuttuun klassiseen Joaquin Rodrigon Concierto de Aranjuez kitaralle ja orkesterille-kappaleeseen ja siitä levy alkoi syntyä ja se onkin levyn klassisin raita. Itselle kuitenkin Solea sinisine sävyineen vetoaa enemmän ja miksei myös espanjalaisen Manuel de Fallan Will o`the wisp. 
Sovittajana ja orkesterinjohtajana Milesilla on Gil Evans, itseoppinut originelli muusikko, joka ei toiminut jazzoppien mukaan, vaan käytti omaa päätä ja sydäntä, ja näin jätti jälkensä historiaan. Isosta orkesterista hän ei ota kerralla täysiä tehoja pois, vaan johtaa ryhmäänsä maltilla, pieniä kuulokuvia luoden ja tunnelmaa rakentaen.
Sanotaan, että yksinkertainen on kaunista, minulle se on hiljaisuus. Pidän useista kitaristeista, joilla on taito antaa hiljaisuuden soida kuten B.B.King, Peter Green ja Mark Knopfler. Nyt kitaran sijaan soi Miles Davisin trumpetti. Itse olen monesti verrannut tämän mestariteoksen helppoa avautumista Mari Boinen kuulemiseen ensi kertaa livenä. Heti tiesin, mistä Mari joikasi, vaikken saamea osannut kuin muutaman sanan. Sama Davisin suhteen. Ymmärsin häntä heti, vaikka jazzia ymmärrän vain vähäsen.
