21 syyskuuta 2010

Wimme Kiinassa!

Wimme Saari kiertää yhtyeensä kanssa Kiinaa tämän viikon. Modernin joiun taitaja esiintyy kolmesti Shanghaissa, missä ohjelmassa on myös ulkoilmakonsertti Shanghain maailmannäyttelyn Eurooppa-lavalla, ja neljällä muulla paikkakunnalla ympäri maata. Kiertueohjelmaan kuuluvat Tianjin, Beijing. Hangzhou ja Zhenjiang. Wimme soittaa sekä festivaaleilla, konserttisaleissa että klubeissa.
Wimmen yhtyeessä soittavat joikaaja Wimme Saarien lisäksi Tapani Rinne (puhaltimet), Matti Wallenius (akustiset kielisoittimet) ja Juuso Hannukainen (lyömäsoittimet). Elektroniikasta vastaa Tuomas Norvio.
Wimmen uusin albumi Mun julkaistaan Kiinassa ensi vuonna. Levy palasi syyskuussa Euroopan Maailmanmusiikki-listalla Top 20:een jo viidenneksi kuukaudeksi.