Totta(Ei tarua!) Torniolais-haaparantalainen Tonics purkitti Helsingin Pitäjänmäen Finnvox-studiolla 16. huhtikuuta 1968 Pohjoismaiden Sähkö Oy:lle popsinkun Hei herra Hetkinen/ Päätäni särkee sekä suomeksi, että englanniksi.
Levytyshomma oli pitkään varsin Helsinki-keskeistä ja pohjoisin poplevyttäjä siihen mennessä oli jyväskyläläinen B.J. Benny & the Steeples. Tonicsin jälkeen seuraavana ehti oululainen Express vuonna 1970, joka pääsi mukaan EMI:n Ilmansuunnat-kokoelmalle.
Tonicsin levytyskokoonpanossa olivat mukana Jukka Voutilainen, Sture Holmberg, Esko Kirjavainen, Pekka Leppä, Bo Forsström ja Charlie Lindström.
Yhtyeen perusti Sture Holmberg Haaparannan lukiossa 1960-luvun alussa. Aluksi yhtye kulki nimellä Soundcasters ja se soitti Shadowsia, mutta Beatles-kuumeen iskettyä, nimi vaihtui Tonicsiksi. Aluksi sen ainoa suomalaisjäsen oli kitaristi-laulaja Jukka Voutilainen. Se ehti osallistua ennen sulautumistaan torniolaiseen Falconsiin Ruotsin radion järjestämään popbändikisaan Opopoppa. Yhtye esitti kappaleet Too many people ja California dreamin` ja sijoittuí 25 parhaan joukkoon.
Tonicsin levytyksestä teki totta silloin meidän suosituin naislaulajamme Anki Lindqvist. Mysteeri on miten, hän sai vihiä Tonicsista ja alkoi ajaa yhtyeen asioita etelässä.
- Minulle tuo kuvio on jäänyt epäselväksi. Sen kuitenkin tiedän, että
Anki ei ollut nähnyt meitä esiintymässä missään ennen yhteistyön alkua, koska etelässä ei keikkailtu. Siihen mennessä eteläisin paikka oli Oijärvi, kertoo Esko Kirjavainen, joka arvelee, että kaiken takana oli heidän basistinsa, jo edesmennyt Pekka Leppä.
- Pekalla oli ilmiömäinen kyky työntää nokkansa joka paikkaan ja uskallusta oli lähestyä ketä tahansa. Hän oli todellinen sosiaalisukkula. Hän olisi varmasti soittanut vaikka Paaville, jos Tonicsin asioidenhoito olisi sitä vaatinut. Uskoisin, että tieto meidän asemasta pohjoisessa riitti näytöksi ja Pekka osasi vakuuttaa Ankin.
Esko uskoo, että Pekka tapasi Ankin jollain hänen keikallaan, ehkä syksyllä 1967, jolloin hän esiintyi Dannyn Mustaa ja Valkoista -shown mukana Tornion työväentalolle.
- Kenties Ankin kiinnostukseen vaikutti myös tietty eksotiikka. Oli outoa, että jostain periferiasta tuli jotain meidänkaltaista. Eiväthän eteläläiset tajunneet, että tiiviit yhteydet rajan yli pitivät meidät ajan hermolla ja uusista jutuista tiedettiin monesti ennen heitä.
Hei Herra Hetkisen levytys ei ollut ensimmäinen asia, jonka Anki järjesti Tonicsille. Ensimmäiseen Helsingin matkaan sisältyi yhtyeen esiintyminen televisio-ohjelmassa Club-68 ja keikka Natsalla Topmostin lämppärinä.
Mitä muistat ensitapaamisesta Ankin kanssa ?
- Se oli Yleisradiossa Liisankadulla. Olimme juuri raahanneet kamat studioon, kun Anki ilmestyi paikalle mustassa nahka-asussaan ja totesi: Ni är väl Tonics? Vastasimme: Joo. Sen jälkeen juteltiin suomeksi.
- Vaikka Anki kuului kirkkaimpiin tähtiimme, hän oli hyvin ystävällinen ja lämminhenkinen. Hän oli säilyttänyt luonnollisuutensa.
- Anki toimi jopa autonkuljettajana, kun siirryttiin paikasta toiseen. Liikuttiin aika reippaasti Morris Minillä Helsingin liikenteessä. Ajotyyli oli uutta torniolaispojalle, joka ei ollut nähnyt esimerkiksi liikennevaloja kuin kuvissa.
- Myöhemmin palaveroimme vielä Merihotellissa mukaantulosta hänen kesäkiertueelleen, joka tyrmättiin sitten D-tuotannossa pitkien välimatkojen takia.
- Illalla käytiin vielä porukalla syömässä hotellin ravintolassa. Tosin meidät ohjattiin suoraan kabinettiin pois ihmisten silmistä, koska Sturen oranssikeltaiset, psykedeelisesti kuvioidut housut eivät sopineet etikettiin. Syötiin paikan parasta rommilla liekitettyä pihviä, mutta tämä ei meidän Jukalle riittänyt. Hän pyysi hovimestarin paikalle ja valitti, että puolukkahillo puuttui. Hovin pokka piti ja hilloa Jukka sai jossain vaiheessa iltaa.
Oliko levytyksestä puhetta Ankin kanssa jo tällä reissulla ja saitteko itse valita
levytyskappaleet?
- Idea levystä syntyi vasta myöhemmin ja laulut sinkulle saatiin itse etsiä. Päätökset vain tehtiin liian äkkiä. Olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa ja harkintaa, mutta levyttämään pääsy oli jo sinällään iso asia.
- Sturella oli eniten tuntumaa materiaaliin ja hän ideoita tuottikin. Tanskalaisen Hitmakersien (the Floor) albumilta napattiin Hey Mr. Flowerman. Siinä meitä kiinnosti tietenkin stemmalaulu, joka oli meidän tavaramerkki. Four Seasonsin Showgirl oli Jukan ja Bossen löytö. Sen suhteen oli erimielisyyttä. Yksi hyvä vaihtoehto, joka hylättiin, oli Adam Faithin We are in love. Jälkiviisaus on sitä imelintä viisauden lajia, mutta mitä olisi tapahtunut, jos se olisi valittu…?
Miten levytys Finnvoxissa sujui?
- Studiotunnit olivat kalliita ja niitä pyrittiin säästämään. Hommat hoidettiin nopeasti yhden päivän aikana, eikä sekään ollut kovin pitkä päivä. Operoitiin Pentti Lasasen johdolla ja äänittäjänä meillä oli englantilainen Stuart Collins. Hänelle roudarimme Pentti Virkkunen yritti opettaa suomenkielen tärkeitä peruslauseita vaihtelevalla menestyksellä.
- Kun tehtiin lauluista englanninkieliset versiot, ilmeisesti jokilaakson murre puski läpi meidän ääntämisessä ja Stuart kommentoi omalla kielellään: " I`m an Englishman. I´m supposed to understand what they sing – but I don`t."
Olitteko itse tyytyväisiä levytyksiinne?
- Olimme tyytyväisiä, että olimme saaneet tämän harvinaisen mahdollisuuden. Ja jos otetaan huomioon sen ajan kriteerit ja oma osaaminen olimme melko tyytyväisiä myös lopputulokseen. Saimme esittää sitä, mitä parhaiten osasimme eli melodista stemmalaulua. Erityisesti sinkusta on vielä mainittava Bossen rumputyöskentely, joka kestää päivänvalon vielä tänäänkin.
Vaikuttiko sinkku suosioonne pohjoisessa?
- Mitään hysteriaa se ei aiheuttanut, mutta yleisö vaati meiltä enemmän ja yritettiin siihen vastata. Väki kävi meidän keikoilla sankoin joukoin. Siitä olimme kiitollisia ja olemme vieläkin. Jotain samaa koettiin uudelleen muutama vuosi sitten Tornion kesäkeikoilla.
- Meillä oli myös oma fan-club, jonka jäsenmäärä lisääntyi. Sen toinen pyörittäjä oli Gunnel Simu, kunnallispolitikko Haaparannalta. Lapin keikoilla meillä oli myös aina takuuvarmasti faniporukka, jonka hengennostattaja oli Samppa Kulju.
Levytyksen jälkeen Tonicsin miehistö vaihtui usein ja vuonna 1973 se jäi telakalle, kunnes teitte comeback-keikat Tornion Umpitunnelissa(2004-2006), jotka olivat yleisön mieleen ja eturivissä lauloitte sinä, Jukka (kuvassa) ja Sture niin kuin sinkullakin. Onko luvassa jatkoa?
- Kokemus oli huikea monessakin mielessä. Oli hienoa tavata äijät monen vuosikymmenen jälkeen, mutta maantiede tekee tehtävänsä. Jos asuisimme lähempänä toisiamme, varmasti soittaisimme yhdessä. Emme ole sanoneet ei koskaan enää, mutta täytyy löytyä uusi syy. Touhusta menee maku, jos kokoonnumme vain yhtä kesäkeikkaa varten ja aina samaan paikkaan.
- Ensimmäisellä kerralla Umpparissa, kun kuulimme, että paikalla oli ennätysyleisö 1200, pala nousi kurkkuun. Se oli merkki, että olimme jättäneet jäljen monen mieleen. Ihmiset halusivat tulla viettämään iltaa vanhoja muistellen. Tilanne teki meidät nöyrän kiitollisiksi.
- Kutsu Oulun Pop History-tapahtumaan oli myös yllätys. Keikkana se oli ehkä musiikillisesti meidän onnistunein.
Tonics - Too many people (1966) ---- Hei herra Hetkinen- http://www.youtube.com/watch?v=4cQonr01iEo----Hey Mister Flowerman- http://www.youtube.com/watch?v=Q8diQO4UcSo
