tiistai 12. huhtikuuta 2011


Kriitikko ja muusikko!

Entinen Yö-yhtyeen jäsen Jussi Hakulinen nappasi Soundin kriitikon tyttöystävän ja sai kärsiä huonoista levyarvioista kolme vuotta. Aftonbladetin Markus Larsson haukkui vuosia sitten Rollari-Keithin Göteborgin Ullevin esiintymisen ja miesten kohdatessa muutama kuukausi sitten Keith meinasi lyödä kriitikkoa neniin. Rumba haukkui Hanna Pakarisen ensimmäisen suomenkielisen albumin ja musiikkitoimittaja Jukka Haarma haukkui blogissaan Rumban ja teki arviosta arvion.

Naurettavaa. Esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka, mutta miksi välittää. Kriitikon mielipidehän on vain yhden ihmisen mielipide ja ihmisiähän kriitikotkin ovat. Jos Yön Jussi odotti Soundi-kriitikolta kehuja, turha luulo. 

Tiedän, että Juice Leskinen käytti hyväksi kritiikkipalvelua eli keräsi kaikki hänestä kirjoitetut jutut ja meikäläistäkin näpäytti, mitä mitättömimmistä syistä.

Muusikot ja kriitikot, ovatko he sitten herkkähipiäisempiä kuin muut ihmiset, en usko. Kriitikollakin on heikot hetkensä ja huono päivä saattaa vaikuttaa siihen, minkälainen kritiikki syntyy. Pelkästään, jos kriitikko ei saa pyytämäänsä haastattelua joltain staralta, seuraavan päivän lehdessä varmasti tulee pyyhkeitä. Jos klassisen musiikin kriitikko kirjoittaa kevyestä musiikista, ei hän ole uskottava. Asiantuntemus puuttuu. Jos kriitikko liikkuu yleensäkin vieraalla alueella, kirjoittaa esimerkiksi discomusiikista, jota sydämensä pohjasta inhoaa, tietää mitä odottaa ja jos hän kehuu, valehtelee.

Syitä kyllä löytyy, mutta  tänä päivänä ei ole enää oikeaa kritiikkiä. Lähinnä konsertti- ja levyarviot ovat esittelyjä, joilla ei haluta loukata ketään.

Valtakunnallisissa medioissa ylenpalttisen kehumisen vastapainoksi railakkaseenkin kritiikkiin olisi mahdollisuus, mutta esimerkiksi Meri-Lapissa se on mahdottomuus. Täällähän pienessä piirissä kriitikko ja muusikot tuntevat toisensa ja kukapa kavereitaan haukkuisi. 

Jos musiikkikritiikki on tänä päivänä hampaatonta, löysän rockkirjoittamisen kulttuuriin puuttuu yleisesti Nalle Österman kirjassaan Härmägeddön -vuoteni Suomirokissa (Like). Dome.fin haastattelussa Nalle myös nostaa esille ilmiön, kun artisti nousee kaiken arvostelun yläpuolelle. Hän sanoo muun muassa:

- PMMP on tällä hetkellä Suomessa sellainen yhtye, joka on pyhä lehmä, jota ei sovi kritisoida ja josta vaan ei voi kirjoittaa mitään negatiivista. Aiemmin samanlaista glooriaa ovat Suomessa nauttineet muun muassa Leevi & The Leavings, Eppu Normaali ja Ultra Bra.

Meillä pienessä piirissä tämä ilmiö vielä ylikorostuu. Kaikki hyvä annetaan, tämä koskee muitakin kulttuurin alueita, kritiikittömästi yhdelle ja kahdelle, mikä tukahduttaa uusien kykyjen esille pääsyn. 

Älköön siis ketään ylennettäkö ja kritikissäkin oltakoon tasapuolisia ja jätetään nuorille muusikoillekin ja kellaribändeille  vara kehittyä. Ei kehuta pystyyn!