09 helmikuuta 2012

Honey B & T-Bonesilta boksi ja uusi levy!
Taiteiden yössä Kemin kulttuuritalolla 11.2. klo 23.30 Legendaarinen Honey B & T-Bones viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan. Tapahtuman kunniaksi EMI Finland julkaisee huhtikuussa retrospektiivisen boksin EMI Years 1985-1987 ja uuden Sound of Finland-studio/liven, joka ilmestyy tuplavinyylinä.
Pitkin vuotta yhtye tekee myös uniikkeja keikkoja uniikeissa tilaisuuksissa erikoisvieraiden kera. Mainittakoon vaikkapa esiintymiset Palefacen ja M.A.Nummisen kanssa.
Yksi mielenkiintoisimmista Honey B & T-Bones-proggiksista on varmasti elokuussa Kurikan Rytmiraide-tapahtuman yhtyeeltä tilaama kokonaisuus Sauna, Tar & Booze. Se kuvaa suomalaisten Amerikan-siirtolaisten vaiheita ja tilausteos tullaan myös levyttämään joko tänä tai ensi vuonna.
Loppuvuodesta yhtyeellä on lisäksi suunnitteilla yhteiskeikka UMO:n ja Circoe Aeron kanssa ja juhlavuosi summataan keikalla Tavastia-klubilla.
Yhtye on tehnyt 30 vuodessa uskomattoman musiikillisen matkan. Takana on 13 albumia, joista viimeisimmällä Walking Witness kättä lyövät niin jazz, soul, pop kuin 1960-luvun psykedeliakin. Juurevasta bluesista on edetty pitkälle, muttei sitä ole unohdettu. Se on perusta, jolle kaikki yhä rakentuu.
Yhtyettä liidaavien, laulaja-basisti Aija Puurtisen ja kitaristi Esa Kuloniemen lisäksi yhtyeeseen kuuluvat tätä nykyä rumpalit Jaska Lukkarinen ja Mamba Assefa.