18 helmikuuta 2012

Zacharius Carls Group vetää yhä henkeä!

- Yhtyeen suhteen pidellään edelleen breikkiä, mutta ei me olla heitetty kirvestä kaivoon. Ollaan puheltu, että metelöidään taas, kun ollaan valmiita, kertoo torniolaislähtöisen Zacharius Carls Groupin laulaja Ossian "the Boss" Marttala.
Vuosi sitten yhtye kaipasi hommaan uutta potkua ja jäi määrittelemättömälle keikkatauolla.
Zacharius Carls Group on ehtinyt vuosien varrella vierailla sekä Suomen virallisella sinkku-, että albumilistalla. Ensimmäisen EP-levynsä yhtye julkaisi 10. lokakuuta 2003 ja sen jälkeen on ilmestynyt neljä hienoa albumia, viimeisin niistä Range In Your Heart vuonna 2009.
Alkunsa yhtye sai Tornion Kivirannalla 1990-luvun alussa. Se poikkesi silloisesta mustiin pukeutuvasta Tornio-trendistä ja Marttalan autotalli täyttyikin Neil Youngin säröisistä etelän pyörteistä ja huuruisesta Pink Floyd-leijunnasta.
Tällä hetkellä jokainen Zachariuksen jäsen tyydyttää soittonälkäänsä tahollaan.
- Minä olen valmistellut The Orphan-nimellä sooloäänitettä, mutta siinä voi vielä vierähtää ennenkuin se on valmis. Studiossa mulla ovat olleet kavereina Riku Rousu ja Janne Mathlin meijän bändistä. Tuottajana on häärinyt Pentti Amore, Ossian kertoo.
Marttala on järjestänyt myös uuden ajan iltamia Jukka Takalon kanssa. Suositut Yksinäisten Illat ovat tuoneet tunnetut lauluntekijät lähelle yleisöä ja on sukellettu heidän laulujensa ytimiin unplugged-pohjalta. Sitä on tapahtunut ympäri Suomen, mutta pääasiassa Helsingissä ja Oulussa.
- Ensi kesänä Rauhalan Patiolla Oulussa tätä huvia on ainakin kahdeksana keskiviikkona. Lisäksi myös Tammerfestissä ja varmasti muuallakin, Ossian arvelee.