09 helmikuuta 2012

Jukka Pojalta uusi video ja keikka Kemissä!
Livenä Tervahallin Coronarockissa 11.2 klo 20.00!
Jukka Poika julkaisee uuden albumin Yhdestä Puusta 14. maaliskuuta. Levyltä julkaistaan ensi viikolla single Älä tyri nyt, joka soi tässä uudella videolla. Uusi lohkaisu on albumin toinen - levyn ensimmäisenä sinkkuna julkaistu "Silkkii" kuului viime vuoden soitetuimpiin kotimaisiin biiseihin ja sai myös Emma-palkinnon vuoden kappaleena.
Jamaikalainen reggae ja miten se tuli Jukka Pojan elämään, siitä kertoo hyvin hänen kesällä ilmestynyt elämänkertansa.
Se ei tapahtunut vielä Torniossa, jossa hän eli 13-vuotiaaksi. Tai jos tarkkoja ollaan Jukka syntyi Haukiputaalla, josta Rousun perhe muutti rajakaupunkiin hänen ollessa alle vuoden.
Kotona Kivirannalla ei soinut musa, vaikka molempien vanhempien suku on musiikaalista. Alussa häntä kiinnosti musikkia enemmän lukeminen. Hän ahmi kauhua, fantasiaa ja runoja. Koulun ala-asteella musiikkia viljeltiin ja huomattiin Jukan musikaalisuus ja kuinka helposti hän oppi soittamaan eri instrumentteja.
Yksittäisistä biiseistä Jukkaan iski Funky Town. Kymmenvuotiaana tulivat Eput ja CCR, 12-vuotiaana Iron Maiden ja Megadeth ja 13-vuotiaana Nirvana. Bad Religion soi skeittaillessa ja ZZ Topkin oli murrosikää lähestyvästä pojasta sairaan kova.
Jukan isällä oli menestyvä puutavara-alan yritys Torniossa, kunnes lama iski ja Rousujen yritys kaatui.
- Konkurssi vei talommekin pakkomyyntiin.Maisemien vaihto tuntui hyvältä, vaikka se pelottikin, Jukka Poika muistelee kirjassaan.
Rousut muuttivat Espooseen ja vuosi oli 1994. Siellä Jukalla alkoi murrosikä painaa päälle. Hän alkoi kapinoida omaa perhettäkin vastaan, jolta vaati henkistä syvyyttä. Pakkaa sekoitti vielä vanhempien avioero. Isä ajautui töiden perässä Viroon ja jäi sille tielleen.
Jukka arvelee, että Torniossa angsti olisi voinut viedä pienen piirin pähteisiin, mutta etelässä Jukka löysi reggaen ja rastafarismin, johon kuului vapaa pilven polttelu. Se aiheutti murhetta ja huolta varsinkin Jukan äidille, mutta onneksi Suomi-reggaen kunkku luopui paheesta ja "kotiviljely" loppui ja hän aloitti puhtaalta pöydältä ja löysi uuden maailmankatsomuksen.