16 helmikuuta 2012

Katja Lukinille kultalevy!
Joulumarkkinoille ilmestynyt, Dannyn Tunteiden Ilta-kiertueen hengessä levytetty albumi on myynyt kultaa. Jo vuodesta 1999 lähtien Dannyn taustalaulajana toiminut keminmaalainen Katja Lukin sai vastaanottaa ansaitusti Poptorin juhlissa myös oman kultalevynsä.
- Tämä oli toinen mulle! Eka kultalevy tuli Dannyn hybridimediabookista, joka ilmestyi muistaakseni vuonna 2006.
Omiakin levyjä tehnyt Katja kertoo, että hän on suunnitellut pitkään omaa pitkäsoittoa, mutta aika ei tahdo riittää, joten hän on tyytynyt sinkkujen tekoon.
- Nyt olisi ihana 60-luku-tyylinen kipale oottamassa. Sen taustalle haluaisin kunnon rautalankabändin soittamaan, Lukin suunnittelee.
Kappaleen ovat tehneet Vexi Salmi ja Jussi Rasinkangas, jotka vastasivat Katjan edellisestäkin, parin vuoden takaisesta 60`s-sinkusta Rahiseva rautalanka. Sen voit kuunnella
klikkaamalla tästä linkistä!
Katjan eka sinkku Vitamiini ilmestyi syksyllä 2003 ja se on toistaiseksi hänen suurin menestys. Muita hänen levyttämiään biisejä ovat O.K ja Sykkivä sydän.