01 lokakuuta 2011

VIIKON VIDEO!

Isorättyä Swingers & Roku Rousu: Oi mutsi mutsi
Aamulenkillä mietin Uulan kanssa Länsirantaa kävellessä ja joutsenten eestaasvispausta taivaalla katsellessa, etteikö tässä kaupungissa synny enää musiikkia, joka saa kylmät väreet juoksemaan selkäpiissä.
Vastaus löi heti naamalle netin avatessa. Swingers compilation-klippi ja versio Tuomari Nurmion Oi mutsi mutsi-biisistä.
Toisin kuin empivät joutsenet, sen esittäjät ovat jo Torniosta poislentäneitä, mutta täkäläinen omintakeinen ja veretseisauttava tapa tehdä musiikkia, on yhä jäljellä.
Vaikka video on valituista paloista kooste, Roku Rousun tulkinnassa pohjoisen puhuri kohtaa kertakaikkiaan hienolla tavalla New Orleansin ja Isorättyöiden rento suumessingillämeininki vetää mukaan surun ja ilon pitoon.
Rousulta, rockin karuselliorkesteri Moses Hazyn liideriltä olen kaipallut jo pitkään soololevyä, mutta kyllä hengenheimolaisuus Isorättyöidenkin kanssa, lievittää odotusta.
Tsekkaa tästä myös toinen yhteistyön hedelmä YLE Areenasta ..
Aikanaan kun kuulin Tuomari Nurmion Köyhien Ystävien kanssa esittävän Oi mutsi mutsin Oulun Madetojalla, tippa tuli linssiin. Jään odottamaan mielenkiinnolla, millaisia mielenliikutuksia berniililäistynyt torniolaistrio Isorättyä Swingers & Roku Rousu aiheuttaa livenä.
Kaikkihan tuntevat Riku Rousun, mutta keitä ovat Pekka & Teija Isorättyä. Tässä heidän lyhyt esittelynsä: "Olemme taiteilijapariskunta. Synnyimme naapuritaloihin Torniossa ja tutustuimme leikkikentällä neljävuotiaina. Valmistuimme Taiteen maistereiksi Aalto-yliopistosta Helsingistä.
Musiikki ja performanssit ovat tärkeä osa työtämme. Meksikolaisen Polka Madre -orkesterimme kanssa olemme kiertäneet Meksikoa, Yhdysvaltoja ja Eurooppaa punktaloista klubeille ja festivaaleille.
Veistoksellisempi kahden miehen orkesterimme Isorättyä Swingers on erikoistunut katutaiteeseen. Keikoilla kontakti yleisöön on suoraa ja nopeaa ja siten ne tuovat hyvän vastapainon hitaammin, mutta syvällisemmin aukeneville taidenäyttelyille.
Yhteiset haaveemme kulkuriudesta ja vapaudesta ovat ajaneet meidät pitkille matkoille Amerikkaan ja Eurooppaan. Tällainen kiertolaisuus on myös osa työskentelymetodiamme. Analysoimme meitä kulloinkin ympäröivää paikkaa ja pyrimme nostamaan siitä luonteenomaisia piirteitä taideteoksiin. Teostemme synty- ja rakennusprosessit ovat usein pitkiä ja niihin liittyy useita kulttuureja. Läheisimmät kaupungit meille ulkomailla ovat Meksiko City ja nykyinen asuinpaikkamme Berliini."