03 lokakuuta 2011

Suvi vierailijana Yön konsertissa Roissa!
Kuuntele uunituore sinkku!
Suomalaisen iskelmän tulevaisuuden pelastajaksikin sanottu Suvi Teräsniska esiintyy ensi lauantaina 8.10. Rovaniemen Lappi Areenalla Yö-yhtyeen "Kiitos ja kunnia 30 vuotta Likaisia legendoja"- juhlakiertueen vierailijana.
Vasta 22-vuotias Kolarin kultakimpale on noussut viime vuosien aikana hurjaan suosioon niin levy- kuin keikkarintamalla. Hänen albumeitaan on myyty yhteensä lähes 120 000 kappaletta.
Seuraava pitkäsoitto Pahalta Piilossa ilmestyy 26. lokakuuta ja sen nimikappale julkaistiin tänään.
Suvin viime vuoden huippuhetkiin kuuluivat muun muassa Kuorosota-ohjelman voitto ja neljä Emma-ehdokkuutta ja tietenkin Rakkaus Päällemme Sataa –albumi, joka on myynyt jo huikeat 45 000 kappaletta. Kyseiseltä levyltä saivat runsaasti radiosoittoa singlet Jos menet pois, Jos mikään ei riitä ja levyn platinapainoksella julkaistu Elävänä haudattu.
Syksy 2011 tulee olemaan laulajattarelle jälleen kiireinen, normaalikeikkojen lisäksi Suvi tekee joulukuussa useita joulukonsertteja, joissa kuullaan vuonna 2009 julkaistun, yli 25 000 kappaletta myyneen Tulkoon Joulu –albumin kappaleita. Lapissa häntä kuullaan ainakin 13.-15.12 Kittilän, Kolarin ja Kemin kirkoissa. www.suviterasniska.fi