16 huhtikuuta 2012

Wiltsu, rasta Portimosta!

Ylitornio järvikylineen, tuntuu olevan kiitollista maaperää uusille raikkalle populäärimusiikin hahmoille. Parhaillaan uutta levyä valmistelevan räppäri Talonpoika Lallin kautta bongasin, hämmästyttävän luonteikkaasti jamaikaa vääntävän gangstan, Wiltsun.
Miehestä oli pakko ottaa selvää, sen verran vakuuttavasti hän haastelee Damian Marley-coverilla Welcome to Jamrock. Kerroppa pikkasen itsestäsi Wiltsu!
" Olen parikymppinen Veli-Matti Hannu, Rainerin poika Etelä-Portimojärveltä. Olen asunut ympäri Ylitorniota seitsemässä eri kämpässä ja aloittanut nämä musahommat lukioaikana heavybändi Bloodlinessa. Sen kanssa saatiin poikien kanssa maistaa suosiota sen verran, että päästiin käväseen YleX:n Viikon Himotuimmat- listalla neljäntenä.
Siitä tehin kevyen siirtymän noihin reggaehommiin. Tuota Portimo-Batuaa tulee laulettua sitten yksin ja olen pellolaisen Hakulin Göstän kanssa lyönyt myös RoistoWays-projektin alkuun. Ollaan tehty muun muassa Jukka Pojan Mielihyvää-biisistä semmonen läppäversio Mä haluun antaa löössinuuskaa. Se on keikkasuosikki, muttei olla sitä vielä julkaistu missään.
Ja sitten on tämä Enemy Gentlemen, missä mie kanssa laulan. Esitetäänn semmosta gonzorockia ja se on kanssa aivan täysin meänperän tyypeistä koostuva ryhmä.
Tuommosia hommia näin niinkö pahkinänkuoressa ja nyt olen sitten aloittanut pitkään mietityn soololevy-projektin, jossa olis` tarkoitus yhistää noita kaikkia ja paljon muutakin. "

Bloodline: http://www.myspace.com/bloodl1ne
RoistoWays: http://www.youtube.com/watch?v=OVDRUWeVMyg
Enemy Gentlemen: http://www.youtube.com/watch?v=Bh6jkRWeeuM