17 syyskuuta 2012

Katja Lukin ja Jouko ”Jokkeri” Elevaara palkittiin Tampereella!
KATJA LUKIN
Rovaniemeläislähtöisen Pentti Teräväisen isännöimä Discopress Oy tunnetaan parhaiten, pohjoisessakin
tarkoin seuratusta,  Tätä Suomi Tanssii-listasta ja tietenkin Kuukauden Levy-valinnoistaan.
Eilen juhlittiin jo 23. kertaa musiikkiväen Lavakauden päättäjäisiä Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa.
Illan  yhteydessä julkistettiin  ja palkittiin  Tätä Suomi tanssii –listan laatijoiden valinnat
vuodelle 2012.
Kesän 2012 tanssihitti –äänestyksen voitti pohjoisen tytön Katja Lukinin esittämä vauhdikas Kaipaan Yyteriin ja Kesän 2012 diskohitiksi valittiin  JVG:n (feat. Raappana)  Kran Turismo.
JOKKERI
Vuoden Tanssijatulokas-tittelin sai Heikki Koskelo, Vuoden Tanssittaja on Hurma-yhtye ja Vuoden Levy on Topi Sorsakosken Tummansininen Sävel.
Juhlassa muistettiin myös pitkänlinjan työmyyriä. Yksi Sisu-palkinnon saajista oli Posiolla, sikäläisten juhannusjuhlien järjestäjänä, kannuksensa 1970-luvulla luonut, tanssienjärjestäjä  Jouko "Jokkeri" Elevaara. Pitkästä ja johdonmukaisesta, edelleen jatkuvasta työstä suomalaisen tanssikulttuurin hyväksi palkittiin myös  Matti Heinivaho, Danny, Vexi Salmi,  Jukka Kuoppamäki ja Jämsän Paroni Esa Lehtinen.
Lue Jokkerin huikea tarina täältä hänen Posio-vuosistaan, paitsi tanssienjärjestäjänä, myös urheiluvalmentajana; http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellitec=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite%2FAMPrintThisPageLayout&cid=119471472278