 |
| NINA MYA yhtyeineen |
Jos Lapin luonto odotteli vielä Pyhätunturillakin puraisevaa yöpakkasta, jotta ruskan väriloisto pääsisi valloilleen, Ruskaswingien perjantai-illassa kaikki oli kohdallaan.
Ensikertalaisena tapahtumassa aisti samaa kiireettömyyttä, kun alkuaikojen Pyhä Unpluggedissa. Ei ympärillä piriseviä kännyköitä tai niihin pälättäviä ihmisiä. Tunturiin oli tultu lataamaan o m i a akkuja ja reippailun lomassa nauttimaan hyvästä musiikista.
 |
| ANTTI SARPILA |
Oli hienoa katsella myös pianisti Marian Petrescun kerkeävien sormien leikkiä koskettimilla ja kuunnella x-Gerry & the Pacemakersien rumpali Keith Hillin hi-hattien helinää.
Jäin kuitenkin miettimään, haluanko vanheta swingin tai Jelly Roll Mortonin ragtimen tahdissa, niin kuin suurin osa salintäyteisestä senioriyleisöstä.
Vastaukseni on EN. Sarpilan musiikissa eivät ole mukana oikeat ruskan värit, jota odotan musiikilta. Ne taas löytyivät oululaisyhtye Kurun ja jazzlaulajatar Nina Myan musiikista. Eittämättä näille uransa alkutaipaleella oleville nimille, 30-vuotistaiteilijajuhlavuottaan viettävä Sarpila on oiva esimerkki siitä, kuinka vuosien kovalla työllä kasvetaan kisällistä mestariksi.
 |
| KURU |
On sanottu, että Trace-albumin musiikki on sukua Anssi Tikanmäen Maisemakuville. Minusta Kuru kuulosti ainakin livenä enemmän jazzilta ja sen keinuvuudessa löysin paremminkin veriveljeyttä Nils-Aslak Valkeapään ja Paroni Paakkunaisen yhteisille jazzjoikulevytyksille.
 |
| VERNERI POHJOLA |
Hänen kunnianosoitus pohjoisen erämaille ja elämäntyylille oli Freedom. Lapin taikaa siihen ja myös By the statue of seita-kappaleeseen toivat "Peltolan shamaanin" kosketisoittaja Sami Juntusen joikutapailu ja kahden lyömäsoittajan käyttö.
Saksofoni on se soitin, jolla yleisimmin jazzissa Lapin tuntureita on kuvattu, mutta Kuru ei onneksi jättänyt hommaa yhden kortin varaan, vaan Jarkko Niirasen tueksi tuli puhaltaja Verneri Pohjola, joka toi mukaan omat kirpeät mausteensa. Erityisen maukasta kuultavaa oli Wave-kappaleessa kitaristi Jussi Jaakon Seppo Tynimäinen ryöpytys ja sen jatkeeksi Vernerin flyygelitorvi ja musiikkihan toi mieleen tietysti Pekka Pohjolan. Eittämättä isä- ja poika-Pohjolan olemuksessa on samaa vakavuutta. Lieneekö ollut jo lapsena, kun Pekka teki hänelle biisin Blues for Verneri. Toinen biisi, jossa Vernerin sanottava purkautui hienosti soiton kautta, trumpetin ääni nousi esiin usvasta kuin lentoon nouseva joutsen oli sävellys Mist.
 |
| NINA MYA |
- On kiva olla pohjoisessa. Kerroin yhtyeen pojille bussissa, kun tultiin Pyhälle, että on mukava taas sanoa mie ja sie, eikä kukaan ihmettele, spiikkasi hymyilevä Nina alkulämmittelyn jälkeen ja oli lavalla kuin kotonaan.
Hän näytti omaavan luontaisen kyvyn ottaa yleisönsä ja hän osasi myös heittäytyä musiikin vietäväksi, mikä lisäsi vielä elämyksen vaikutusta.
Niin kuin albumillakin Ninan tulkinta Billie Holiday-klassikosta I`m a fool to want you oli myös livenä hänen kuningatarbiisinsä. 17-vuotiaasta asti kappaletta laulanut, Nina vei kuulijaa entistä syvemmälle, ja saattoi kuulla Lady Dayn nyökyttelevän pilven reunalta hyväksyvästi.Allekirjoittaneen suosikkeihin lukeutuivat ehdottomasti myös soul-ja popaineksia sisältävät ja tunnelmoinnille sijaa antavat Sleepless ja The Heat. Jos levyllä kuulin Ninan äänessä häivähdyksen Sade`a, niin nyt Angie Stonea.
Loistava keikka! Nina tekee jazzia, jota monine mausteineen on mukava kuunnella niin livenä kuin levyllä. Nyt vain toivotaan hänelle ja bändille paljon keikkoja, ja odotetaan milloin Nina Mya keksitään maailmalla. Aika pianhan se kävi Verneri Pohjolalla, Iiro Rantalalla ja Timo Lassyllä, jotka edustavat myös kaikki aika retrohenkistä jazzmeininkiä, josta on helppo pitää.
