06 syyskuuta 2012

Rival Sons Oulun Teatrialle!

Kalifornialaisyhtye Rival Sons ammentaa musiikissaan vaikutteita niin vanhasta bluesista kuin soulistakin. Sen musisoinnissa kuuluvat 60-luvun brittibändit kuten alkuaikojen Led Zeppelin, Small Faces ja The Who. Karismaattista vokalisti Jay Buchanania on verrattu sellaisiin laulajiin kuten Steve Marriott, Steven Tyler ja Robert Plant, eivätkä rinnastukset ole kaukaa haettuja ja kun vielä Classic Rock-lehden sivuilla yhtyeen kitaristi Scott Holiday, nostaa Peter Greenin yhdeksi kitarasuosikikseen ja Oh well-biisin lempparikseen, kyseessä ei voi olla tyhjänpäiväinen poppoo.
Rival Sons on nähty Suomessa ennenkin. Viime vuonna yhtye teki loppuunmyydyn minikiertueen ja kesällä esiintyivät Ruisrockissa  ja Ilosaarirockissa, mutta lokakuun 13. päivä Rival Sonseja voi kuulla myös pohjoisessa, Oulun Teatrialla. 
Eittämättä vuonna 2008 perustettu Rival Sons -yhtye on lyhyessä ajassa noussut rockin kiinnostavimpien nimien joukkoon, joka kannataa tsekata ehdottomasti 50plus-ikäluokankin.Yhtyettä on kiitelty sen rehdistä ja räjähtävän alkuvoimaisesta rock’n’roll -asenteesta, josta ei puutu vilpittömyyttä.
 Vuonna 2009 yhtye julkaisi omatoimisesti  Before The Fire -albuminsa digitaalisessa muodossa, jonka jälkeen siltä lohkaistu Tell me something-kappale löysi tiensä tv-mainokseen. Kuhina yhtyeen ympärillä kasvoi ja seuraavana vuonna Rival Sons esiintyi jo samoilla lavoilla Alice Cooperin ja Kid Rockin kaltaisten nimien kanssa. 
Suuren yleisön tietoisuuteen Rival Sons singahti viime vuonna Pressure & Time -albuminsa julkaisun sekä sitä seuranneen tiivistahtisen keikkailun siivittämänä. Retrorockin lähettilääksikin kutsuttu yhtye valittiin kärkipäähän useiden kansainvälisten musiikkijulkaisujen lukijaäänestyksissä - kriitikot ovatkin arvelleet yhtyeen nousun stadionluokkaan olevan enää vain ajan kysymys.
Rival Sonsin uusi pitkäsoitto Head Down  tulee  kauppoihin 21.syyskuuta.
Rival Sons 13.10. Oulun Club Teatrialla (Ovet auki klo 19.00)
Showtime klo 20.00
Ennakkoliput 30e+toimituskulut/ovelta 35e
Ennakko: Lippupalvelu
K18