17 joulukuuta 2009

Jari Sillanpää maaliskuussa Haaparannalle!

Jari Sillanpään suuren suosion saavuttanut Kuin Elokuvissa-konserttikiertue pitää parhaillaan taukoa. Uudelleen se starttaa tien päälle maaliskuussa, jolloin kiertueen ainoa pohjoisen pysäkki on 12. päivä Haaparannan Aspenilla.
Konsertti pohjautuu suosikkilaulajan kuuluilla Beatles-studioilla Abbey Roadilla purkitettuun tupla-albumiin, joka sisältää valkokankaan klassisia helmiä.
Mukana ovat muun muassa laulut Smile, Singin' in the rain, Romanssi, Somewhere over the rainbow sekä Disney- ja Bond-medleyt.
Lavalla Jarin kanssa soittaa huippumuusikoista koostuva elokuvahenkinen orkesteri ja videoskriinille heijastetaan pätkiä elokuvista ja tätä kiertuetta varten kuvattua materiaalia.

Ennen maaliskuun konserttia Jari toki piiipahtaa pohjoisessa,sillä hän viettää perinteisesti joulua lähiomaistensa kanssa Seittenkarissa.