LEVY Wimme Mun (Rockadillo)Joikumestari Wimme Saari Enontekiön Kelottijärveltä palaa musiikkinsa alkulähteille. Mun-levyä on taas kotoista kuunnella. Välillä Wimme oli hukassa, eikä välttämättä oman juttunsa herra. Musiikin sielu ja kosketus luontoon hävisi, kun hän antoi päällekäyvälle konekompille liian suuren vallan. Mun-levyllä hän on pannut soittajansa ruotuun ja puhevalta on taas hänellä. Hänen aiempia levyjä kuunnellessa uusi levy on rikkaudessaan verrattavissa Cugu-albumiin, jossa yhdistyi Wimmen musiikin levollisuus ja riehakkuus.
Osuva valinta Wimmeltä oli ottaa mukaan naisjoikaajiemme ykkönen Ulla Pirttijärvi, joka on tehnyt useammankin hienon levyn kuten esimerkiksi Ruošša Eanan ja Máttaráhku Askái. Hän oli muuten se Angelin tyttö, jonka musiikilla inarilaistrio nousi aikanaan menestykseen.
Ullan kirkas joikaus toimii hienona vastapoolina Wimmen tummalle äänelle. Hän värittää levyn keskeisiä kappaleita Soahkesuovva(Koivusavu), Máššu (Mielenrauha) ja Iđitguovssu(Aamunkoi), joissa soi kiireettömänä, paikoin virren lailla, Wimmen koti-Lappi. Helposti voi kuulla nuotion rätinän, kaappikellon lyönnit ja joutsenen joiun.
Wimmessä on myös luontaisena villimpi puoli. Joka on nähnyt leffan Sagojogan ministeri, siinä hän on se hulvaton hanuristi. Varsinaista Pensseli-Wimmeä levyllä edustaa Ale(Älä). Tosi hauska irtiotto! Saa nähdä, mitä tuumaavat etnofanaatikot. Aikanaan he nyrpistivät nenäänsä jo Wimmen Texasille. Sen aihe syntyi lapinpuku päällä ison lännen helteessä, mutta uudella levyllä hän lähettää postikortin Pariisista. Nyt Wimmen huulilta irtoaa ou jeah Texasia paljon hienostuneemmin.
Jos komento Mun-levyllä on Wimmellä, pöydässä on lautanen myös Tapani Rinteelle. Hän on mukana säveltäjänä ja hänen bassoklarinetti maalaa pohjavärin musiikille, jota elävöittävät sitten monet muut muusikot soittimineen. Yhdessä levyn helmistä Kurt Weill-tyylisessä In mun du(En minä sinua)-kappaleessa Eero Grundströmin harmoni on aivan ehdoton. Paikallaan ovat myös Pekka Kuusiston viulu ja Imre Peemotin mongolialainen igil. Lisäksi mausteena on lukuisa määrä kilistimiä ja kolistimia unohtamatta pyöränpumppua, jota pumppaa Juuso Hannukainen. 4/ 5 Väylän Pyörrettä
MeMo En muista monettako kertaa matkasin Marianpäiville Hettaan. Siellä kuulee aina hyviä joikaajia, paitsi yöllä hotellilla, myös konserteissa.Musiikin takia sinne läksin, mutta Marianpäivillä saa myös Suomen toiseksi parasta poronkoparakeittoa, heti setäni Unton tekemän jälkeen.
Sillä kertaa esiintyi Wimme luontokeskus Skierrissä yhdessä runoja lausuvien Valkeapään sisarusten kanssa. Yleisöä ei näyttänyt olevan paljon, kunnes pihaan pelmahti bussi. Sisään astui joukko amerikkalaisia. Porukka oli kuin tuulahdus vanhoilta hyviltä ajoilta 1950-luvun nahkamonoineen ja anorakkeineen. Silloin huhuttiin, että Yoko Ono oli turistimatkalla Lapissa, mutta tuossa joukossa hän ei ainakaan ollut.
Kun smooltookki vaikeni ja hajusteiden tuoksu laskeutui, oli ohjelman aika.
Wimme spiikkasi englanniksi ja kertoili joiusta.Välillä Valkeapäät lausuivat, mutta aina kun Wimme joikasi ja matki esimerkiksi karhua tai sutta, naisyleisöstä kuului ihastuksen huokauksia ja ou hau wanduful-huutoja. Myös miehet tsemppasivat riehakkaasti, kun tunnistivat jonkun eläimen. Luulivat olevansa kai vähintään NHL-matsissa.
Kun show oli päättynyt, vanhat naiset syöksyivät ottamaan kuvia ja hakemaan Wimmeltä nimmaria. Hän löi kyljelleen porontaljan päälle, raapusti puumerkkinsä ja naiset hypistelivät Wimmeä sieltä ja täältä.
Eihän siinä mitään, mutta mieleen nousi Nils-Aslak Valkeapään tarina, kuinka hänet lapsena raahattiin Helsinkiin Markus-sedän ohjelmaan. Siellä häntä pidettiin kuin nukkea ja lapinpukua siliteltiin. Vanhempana sama juttu toistui ja hän kirjoitti hiukka kiukkuisasti Terveisiä Lapista-kirjaansa " Sankarimatkailijat tulevat ja koettelevat meidän takkejamme, katsovat ja koettelevat, pitävät ruumiintarkastuksen sulasta ihastuksesta alkuasukkaan tavatessaan. Tahtoisivat kai punnita munammekin."
