14 helmikuuta 2011

Suvi putsasi pöydän Iskelmä Gaalassa!
Suvi Teräsniska voitti vuoden naisartisti-, vuoden albumi- ja vuoden viihdyttäjäpalkinnot vuosittaisessa Iskelmä Gaalassa. Vuoden Iskelmäksi valittiin Jenni Vartiaisen ”Missä Muruseni on”. Kappaleen on säveltänyt Jenni Vartiainen sekä Jukka Immonen ja kappaleen on sanoittanut Mariska.
Vuoden 2010 tulokkaaksi äänestettiin Laura Närhi. Miesartistin tittelin vei Olli Lindholm ja vuoden yhtyeenä palkittiin Lauri Tähkä & Elonkerjuu.
Vuoden 2010 Pro iskelmä –palkinnon sai sanoittaja, musiikkituottaja- ja yrittäjä Ilkka Vainio. Raati perusteli valintaa seuraavasti: ”2000-luvullä hän on ollut mukana tuottamassa ja sanoittamassa satoja kappaleita ja kymmeniä kulta- ja platinalevyjä. Legendat Kari Tapio ja Paula Koivuniemi nousivat viimeisen vuosikymmenen aikana elämänsä kukoistukseen tehdessään yhteistyötä hänen kanssaan. Vainio on aina antanut itsestään artistiensa eteen enemmän kuin pelkän työminän. Pro Iskelmä palkinto myönnetäänkin ennen kaikkea suurelle sydämelle, joka sykkii innokkaasti suomalaisen kevyen musiikin puolesta.”
Tammikuun aikana osoitteessa www.iskelma.fi järjestetyssä vuosiäänestyksessä oli lähes 33 000 osallistujaa. Iskelmän vuosiäänestyksen parhaimmisto on koottu ’Iskelmä Gaala 2011’ –levylle (2cd), joka julkaistaan 16.2.