Jäin miettimään Miss Farkku Suomi-leffan tiimoilta. Oliko Oulun Kuusrockissa 1977 punkkareita? Kaivoin esiin festivaalilla ottamiani valokuvia, joihin ei kyllä yhtään töyhtöpäätä osunut. Seuraavana vuonna asia oli toisin. Hottia olivat niin fiftarit kuin punkkaritkin.Kuusrockin ohjelmakaan ei antanut mitään viitteitä uuden aallon tulosta. Teimme toimittaja Pentti Teräväisen kanssa silloin juttua HELP-nuorisolehteen ja muistan, että mediassa punk oli jo in, joten jutussa nostimme ykkösesiintyjäksi energisen brittibändi Eddie & Hot Rodsin. Yhtye kuitenkin irtisanoutui jyrkästi koko "yhteiskunnallisesta" punkliikkeestä ja julisti esikuvikseen 1960-luvun Whon ja Animalsin.
Erityisesti porukasta jäi mieleen yhtyeen vokalisti Barrie Masters, joka oli oikea ikiliikkuja, pomppi ämyreiden päällä ja roikkui äänentoistolaitteiston kannatinrakenteissa. Suoraviivainen ja pelkistetty rock puri erityisesti nuorempaan porukkaan, mutta todellisuudessa festivaalin pääesiintyjä oli Ian Gillan Band (John Gustafson, Ray Fenwick, Colin Towns & Mark Nauseef), joka esitti omia koukeroisia progekappaleitaan, mutta tietysti myös solisti Gillanin edellisen työnantajan Deep Purplen klassikkoja, jotka vasta saivat yleisön liekkeihin.
Kotimaisista esiintyivät Mikko Alatalo & Tabula Rasa, Kaseva, Vanha Isäntä, H.E.C., Alwari T., Dead End 5 ja Jimi Sumen & Dreams. Ei siis kovin inspiroivaa. Hyvä esimerkki oli viimeksimainittu Jimi Sumenin trio, joka toisti kaikki rockkliseet; Hendrixin kitaranpolttamiset ja rumpujenhajotukset Keith Moonin tyyliin. Hilpeyttä aiheutti erityisesti roudari, joka oli vastaanottamassa lavalta tippuvia rumpusatsin osasia. Hänen räpyläkäsi ei ollut paras mahdollinen.
Kuusrockin kävijämäärä tippui vuonna 1977 parista aiemmasta vuodesta ollen hiukan yli 10 000. Yleisökadon pääsyyksi arveltiin taloudellista lamaa, mutta todellisuudessa rock kaipasi kipeästi uutta verta ja kasvojen pesua.
Ian Gillanille maistui Lapin Kulta ja juttua riitti Barrie Mastersin kanssa Kuusrockin bäkkärillä 1977.(Kuvat Archien arkistosta)
