27 toukokuuta 2011

Mikael Granlund "rakastaa" torniolaisia!
Juhlittu MM-kiekkosankari Mikael Granlund valitsi kevään viimeisessä Arto Nybergin ohjelmassa toivekappaleekseen, torniolaislähtöisen Jukka Pojan letkeän reggaen Mielihyvää.
- Sitä me kisoissa aika paljon soitettiin. Se oli mukavan lepposa biisi ja nuo kaks`mitalia (MM- & SM-kulta) on tuottanu aika paljon mielihyvää, niin sen takia, Mikael kertoi valintansa perusteista.
Nyt Suomen tavotelluin poikamies Granlund on liitetty myös torniolaiseen Miss Suomi-perintöprinsessa Sara Sieppiin. Kaunotar vaikenee kuitenkin suhteestaan.
Nykyisin Oulussa asuvan Siepin ja kaupungin kultapojan yhteisestä illasta ensimmäisenä uutisoinnut 7 päivää -lehti kertoo silminnäkijöiden mukaan parin halailleen ja suudelleen oululaisessa yökerhossa. Sieppi myöntää Iltalehdelle olleensa samassa seurueessa Granlundin kanssa, mutta on vaitonainen yksityiskohdista.
- En halua kommentoida iltaa.
Sieppi oli yhtä vaitonainen myös eilen, sillä tuolloin MTV3 tavoitti hänet.
Edelleen on kuitenkin epäselvää, mikä tilanne Saaran rakkauselämässä tällä hetkellä on. Kaunotar on nähty kiekkosankarin lisäksi myös Mr.Finland -kisassa menestyneen miesmallin kanssa helsinkiläisessä yökerhossa, josta pari oli poistunut yhdessä yön pikkutunneilla. (Lähteet: YleTV1, 7 päivää, MTV3 Viihde)
Katso viimeisin Arto Nyberg-ohjelma