Ensin tuli Poppia Väylän pyörtheistä-Välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta-kirja, sitten pienlevy-yhtiö Väylän Pyörre records ja sitten nämä Väylän Pyörre Uutiset. Jokaisesta olisi kerrottavana mehukkaita yksityiskohtia, mutta kerron kirjasta, koska siitä edelleen eniten kysellään.
Kaikki alkoi 49-vuotissyntymäpäivänäni vuonna 1997. Olin lukenut onnettoman Rovaniemen pophistoriikin ja paremman Hämenlinnan vastaavan, ja ajattelin, että Kemi-Torniostakin tarttis tehä vastaava. Soitin kemiläistoimittaja Juhani Hiltuselle.
Lainaus muistiinpanoistani:" Kello on vähän vaille 12. Pirautan Hiltuselle ja esitän ideani, joka siihen: "Itse asiassa, mulla itsellänikin ajatus on käynyt mielessä. Juuri eilen suunniteltiin tapahtumaa, johon koottaisiin hajonneita kemiläisbändejä. Aikamoinen sattuma!"
Juhani innostui ja alettiin laatia suunnitelmaa. Tehtiin avustushakemuksia ja pidettiin palaveria toimittaja Juha "Peltsi"Peltoperän luona, joka saatiin nitomaan juttumme yhtenäiseksi paketiksi. Molemmilla meillä oli hyviä juttuja varastossa jo ennestään, jotka tarvitsivat vain päivitystä. Itse keskityn tietysti Tornioon, mutta tein laajan haastattelun myös Jori Hulkkosesta ja Puntti Valtosesta, koska henkilöt kiinnostivat. Kaikki näyttikin hyvältä, mutta kun Juhani sai viran Pohjolan Sanomista, hän luopui projektista, koska katsoi, että sai kirjoittaa työssään tarpeeksi.
Vähän aikaa ajatus kirjasta oli hyllyllä, kunnes innostuin uudelleen ja päätin kasata Tornion pophistorian. 10.9.2003 kädessäni oli ensimmäinen valmis kirja. Aikaa oli kulunut 5 vuotta ja 10 kuukautta!
Ensimmäisen kirjani vein kiitokseksi jo edesmenneelle Aino Lääkölle Kemin Ruutinrantaan, joka oli kertonut minulle Bruno Laakosta ihmisenä ja hänen vierailuistaan Meri-Lapissa. Kun ajelin Oulusta pohjoista päin, radio kertoi, että Johnny Cash oli kuollut. Myöhemmin kirjoitin vihkooni: " Aino on
tosi otettu, kun saa ensikappaleen kirjastani. Kyyneleet tulevat silmiin. Hyvän onnen toivotuksin sitten Pohjolan Sanomiin. Törmään x-karunkilaiseen Heikki Lääkkölään, joka lupaa toimittaa kirjan Hiltuselle.Sitten Tornioon..."Monesti on kysytty mikä oli vaikeinta Poppi-kirjan tekemisessä ja olen vastannut, että lopullisen pisteen laittaminen. Kun on luonteeltaan sellainen, että haluaa kääntää joka kiven ja päästä mahdollisimman lähelle totuutta ja toisaalta tutkiminen vie mennessään. Totuus on kuitenkin, ettei virheetöntä kirjaa ole olemassakaan. Pahin virhe on nojata kiirreessä väsättyjen sanomalehtien tekstiin, niinpä oli löydettävä eläviä ihmisiä kertomaan. Bändien kohdalla saman tarinan kirkastin kolmelta, ja valitsin keskitien, sillä kaikilla ei ole yhtä hyvä muisti ja usen kaunistellaan. Erityisen tärkeänä pidin merkittävien tapahtumien paikkansapitävyyttä. Hyvä esimerkki, kun ensimmäinen haastateltavani sanoo, että heidän bändi voitti Levyraadin, toinen sanoi, että he olivat kolmansia. Lopuksi annoin tekstin haastattelemieni bändin jäsenten hyväksyttäväksi.
On kysytty, miksei se ja se nimi ole mukana kirjassa. Yksi lähtökohtani oli, että artisti pitää näkyä lehti-ilmoituksissa ja toisaalta kirjanihan on välähdyksiä Tornion kevyen musiikin historiasta, enkä puhelinluetteloakaan halunnut tehdä.
Eniten kritiikkiä tuli tietenkin niiltä, joitten nimeä ei kirjassa ollut, varsinkin punk-polvelta, mutta kehoitin silloin ja nytkin, että kirjoittakaa oma historia, sillä minun intessiivinen Tornio-rockin seuraaminen loppui Greedy Pigiin ja siihen kun Läjä Äijälä asteli kelamankka mukanaan Husan vintille ja lätkäsi oven kiinni.
Matka torniolaisen musiikin historiaan oli upea. Tutustuin hienoihin ihmisiin, artisteihin ja musiikin asiantuntijoihin ja varsin mielenkiintoinen oli tutustuminen Bruno Laakon sukuun Aino Lääkön kautta. Kirjani on yhä Brunon siskon 95-vuotiaan Lula Lawrencen kirjahyllyssä jenkeissä Dallape-tutkija Toivo Tammisen mukaan. Hauskoja yhteydeottoja on ollut. Kun tein Tonics-juttua, Anki vastasi Torremolinoksen hiekkarannalta ja kun selvitin Salakuljettajan Laulu-elokuvan faktoja, ohjaaja Lasse Pöysti vastasi Pariisista, jossa taustalta kuului rasvan tirinä, kun hän kokkasi vierailleen. Kuitenkin kaikkein vaikeinta oli tiedon saaminen 30 kilometrin päässä asuvalta Joskalta. Hän oli mukana, kun Junnu Vainion laulu Veljet keskenään syntyi Ellin grillillä. Tarina oli pakko saada kirjaan ja se viivytti kirjan ilmestymistä. Kun sen vihdoin sain, olin kuin lottovoittaja, mutta sen tarinan kerron myöhemmin, miten se onnistui. Kerrottakoon pienenä detaljina, että automerkin, jolla Junnu oli liikkeellä Torniossa, tarkistin Ile Vainiolta, jonka kautta laulun tarina on levinnyt kaikenmaailman Vainio-boxeihin ja tietenkin ilman mainintaa alkuperästä.
Otin ensimmäisestä Poppia Väylän pyörtheistä-kirjastani aluksi 100 kappaleen painoksen ja mietin, saanko 10 000 markkaani koskaan takaisin. Yllättäen se meni kuukaudessa ja nyt olen jo hiukan voitollakin. Hieno sivujuonne kirjan tiimoilta oli, että vanha Tonics löysi toisensa ja teki comebackin. Varsinkin eka Kovan Päivän Ilta oli ikimuistoinen, sillä siellä sain kiinnostuneille kertoa kirjastani ja muutenkin tunnelma oli upea, täynnä iloisia jälleennäkemisiä.
