19 maaliskuuta 2012

Bruce Springsteenin albumi suoraan listaykköseksi!

Heinäkuussa Suomessa konsertoivan Bruce Springsteenin Wrecking Ball –nimeä kantava albumi on noussut ensimmäisellä listaviikollaan albumilistan ykköseksi Suomessa, Yhdysvalloissa, Briteissä sekä lisäksi 12:ssa muussa maassa. Wrecking Ball on Springsteenin viides suoraan ykkösenä debutoiva albumi, jatkaen Working On A Dream-, Magic-, Devils And Dust – ja The Rising –levyjen jalanjäljissä.
Kriitikoiden ylistämä järjestyksessään Springsteenin 17. studioalbumi sisältää 11 uutta kappaletta, jotka ovat Springsteenin lisäksi Ron Aniellon sekä Jon Landaun tuottamia.
Late Night with Jimmy Fallon –ohjelmassa viikon ajan esiintynyt Springsteen aloitti E-Street Bandin kanssa viime sunnuntainaYhdysvalloista kiertueen, joka kaartaa kesällä myös Eurooppaan. Kiertue saapuu Helsinkiin heinäkuun 31. päivänä, jolloin Springsteen ja E Street Band esiintyvät Olympiastadionilla. Yli 120 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti myynyt Springsteen on ehdottomasti yksi aikamme vaikutusvaltaisimpia lauluntekijöitä, joka tunnetaan mm. kappaleistaan Born In The U.S.A, Born To Run ja Streets Of Philadelphia. Moninkertainen Grammy-voittaja on uransa aikana palkittu myös arvostetuilla Golden Globe-ja Oscar-palkinnoilla.

Kehuja maailmalta:
"A triumph"
Wall Street Journal
"One of Springsteen's best albums"
Billboard
"Resounds existentially with the raw emotional power of his best records"
- Irish Independent
"Stomping with fury yet crackling with jubilation"
USA Today
"A manic, compelling seesaw between intimacy and blowout, anguish and uplift... five stars"

Rolling Stone
"Wrecking Ball defies you not to be swept along with it"
Guardian (UK)
"Springsteen's best release in almost thirty years"
Huffington Post
"Masterful execution"
BBC