16 maaliskuuta 2012

Ylläksellä kuvataan tositeeveetä!- Tuosta ohjelmasta tulee meille ylläsläisille tosi iso juttu ! Kaksitoista tunnin mittaista jaksoa ensi syksynä Subilla!
-Sarjaa tehdään täysin eri pohjalta kuin esimerkiksi Levin Rintheessä-ohjelma oli, tyylillä ja suurella sydämellä, hehkuttaa pitkän päivätyön Ylläksen matkailun hyväksi tehnyt Pirkko Hietaniemi.
Kuvaukset alkoivat tämän viikon alussa ja päättyvät huhtikuun puolivälissä. Kolme Nordisk Filmin kuvausryhmää on liikkeellä ja seuraa noin kymmenkuntaa paikallista keskushenkilöä heidän arkisissa askareissaan.
- Ei tarvitse keksiä tapahtumia, vaan kuvaamme elämää niin kuin se on. Kuvaamme työtä ja arkea. Kuvattavatkin ovat valikoituneet työn kautta, ohjaaja-käsikirjoittaja Kaisa Pylkkänen kertoo Kuukkeli-lehdessä.
Päähenkilöiden lisäksi kuvausryhmät tallentavat tietysti myös ympäröivää luontoa, muun muassa revontulia metsästetään.