tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jukka Pojan uusi levy ja keikkaliput myyntiin tänään!
Livenä juurillaan Torniossa kiirastorstaina!

- Historiaan jäävää ikivihreää matskua!! Siitä viisi tähteä !!!, hehkuttaa Rumban kriitikko Pale Saarinen Jukka Pojan uudesta albumista Yhdestä Puusta.
- Svengaa ja jengi kylpee!! Jukka Poika ottaa kantaa nuorison passiivisuuteen ja kehoittaa opinahjoon. Toisaalla hän kehoittaa puoliteholla kamppailevaa lähimmäistä ottamaan selkoa omasta potentiaalistaan.
Työtapa on muuten tutuksi tullut eli Tikkanen säveltäjänä/sovittajana ja Rousu pääosin sanoittajana. Suomi-Reggae on käsite näiden hemmojen ansiosta!

Takana on uutteraa pioneerityötä ja itseensä uskomista. Tämä on hyvä muistaa, Pale Saarinen alleviivaa.
Tänään Yhdestä Puusta levyn lisäksi, myyntiin tulevat Jukka Pojan & Sound Explosion Bandin Tornion keikkaliput. Niitä saa Umpitunnelista ja viikonloppuna myös Rajalla-keskuksen Arnoldsista! Lisäksi Jukka Poika Rousu esiintyy pääsiäisviikolla Levillä, Luostolla, Rukalla ja Ylläksellä.