10 maaliskuuta 2012

Tuure Kilpeläinen kirjoitti hitin Arja Sipolalle!

Toistaiseksi otsikko on tarua, mutta voisi olla hyvin tottakin, sillä vuoden iskelmä-Emmalla palkittu Tuure Kilpeläinen on lyönyt hynttyyt yhteen kahden muun huippulauluntekijän Timo Kiiskisen ja Markus Koskisen kanssa ja perustanut musiikkikustantamon nimeltä Kaiho Publishing.
Miehet ovat aiemmin tehneet kimpassa biisejä muun muassa Vesa-Matti Loirin, Johanna Kurkelan ja Kari Tapion levyille.
Kaiho-tiimi uskoo Gramexpress-lehden haastattelussa, että suomalaisella, melankolisella iskelmällä olisi kotimaan lisäksi, myös vientimahdollisuuksia siinä missä Aki Kaurismäen elokuvillakin.
- Olisi avartavaa miettiä juttua siltä kantilta, että suomalaista kaihomusaa esiteltäisiin ulkomaalaisille samaan tapaan kuin vaikkapa mornaa, flamencoa, fadoa tai bluesia suomalaisille, Kilpeläinen pohdiskelee.
Firman nimen keksi aikoinaan Vesa-Matti Loiri Thaimaassa, jonka luona kolmikko kävi kirjoittamassa kappaleita Hyvää Puuta-levylle.
Myös tulevalla Veskun levyllä Kaiho-tiimin panos on vahva. Kappaleiden lisäksi levyn tuotannosta ja musiikista vastaa Tuure Kilpeläisen Kaihon Karavaani-yhtye.
Neljäs osakas Kaiho-yhtiössä on tuottaja Pete Eklund, joka on levy-yhtiökuvioiden jälkeen siirtynyt elokuvien pariin ja niinpä syksyllä ensi-iltaan tulevassa Tie Pohjoiseen-leffassa kuullaan muun muassa Kilpeläisen musiikkia.
Siispä lappilaisartistit! Kannataisiko tilata biisi Kaiho-tiimiltä tai tehdä koko levy heidän kanssaan? Todennäköisyys saada hitti, ainakin moninkertaistuisi.
Tuure Kilpeläistä voi nähdä keikalla ja käydä nykäisemässä hihasta Lapissa ainakin 6.4. Helenan Kievarissa, Ylitorniolla, 7.4. Kultahipussa Ivalossa, 8.4. Ihkussa, Levillä, 10.4. Äkäshotellissa, Ylläksellä, 11.4.Tunturihotellissa, Saariselällä & 12.4. Hotelli Pyhätunturissa, Pyhällä.