torstai 28. heinäkuuta 2011

Lappilaismuusikolle elämäntyöpalkinto San Diegossa!
Nykyään Rovaniemellä asuva muusikko Gary Heffern vastaanottaa 8.elokuuta entisessä kotikaupungissaan San Diegossa elämäntyöpalkinnon.
1980-luvulla hän johti indiebändi Penetratorsia, jonka jäsenet pääsevät nyt samaan palkittujen tähtien ketjuun kuin esimerkiksi Frankie "Rawhide" Lane ja Iron Butterfly.
21. kertaa järjestettävän San Diego Music Awards-tapahtuman asiantuntijaraadin mukaan Penetratorsin loistavat laulut inspiroivat paitsi oman sukupolvensa muusikoita, sen musiikki on yhä San Diegon elävää musiikkiperinnettä.
Ivalolaissyntyinen Gary, oikealta nimeltään Veli-Matti Tervaniemi, adoptoitiin 4-vuotiaana jenkkeihin ja hän loi muusikkona kovan kulttimaineen ja nimenomaan Penetratorsissa, jonka suuria menestyksiä olivat mun muassa laulut Walk The Beat, I’m with the Guys ja Sensitive Boy.
San Diego News.comin haastattelussa Gary Heffern sanoo pitävänsä kunnianosoitusta suuressa arvossa.
- Rakastan tätä bändiä ja kaikkia ihmisiä sen ympärillä. Halusimme olla kuin The Clash, ihmisten bändi, joten haluan myös jakaa tämän palkinnon jotenkin kaikkien fanien kanssa.
Palkintoa Heffern ei osannut odottaa, mutta ajallisesti hän sanoo sen tulevan oikeaan aikaan.
- Viimeksi, kun olin San Diegossa, isäni oli hyvin sairas. Toivon, että hän nyt huomaisi, että olen saavuttanut jotain elämässäni. Se merkitsisi minulle paljon.
Palkintogaalassa yhtye nousee myös lavalle esittämään muutaman laulun.
- Viimevuotinen auto-onnettomuus vaatii päivittäisen lääkityksen, mutta kivuista ja kolotuksista huolimatta sydän on yhä nuori ja janoaa esiintymistä.Toipuminen tosin vie paljon aikaa, mutta me vedämme joka shown, ikäänkuin se olisi viimeisemme, Heffern vakuuttaa.