maanantai 5. joulukuuta 2011

Harmajan albumi valmistumassa!
Neljä vuotta sitten Raahessa perustetun Harmajan uuden albumin on määrä ilmestyä ensi maaliskuussa. Ensimmäinen single albumilta on kappale Katkera maa, ja siitä tehty video sai ensinäyttönsä Rumban nettisivuilla viikonloppuna.
- Harmaja tarjoilee genrerajoja murtaen omaleimaisen ja ajattoman musiikkinsa tummaan melankoliaan hunnutettuna. Vahvasti suomalaisesta kansanperinteestä kumpuavat sanat ja melodiat vievät kuulijan aikamatkalle aikaan, jota ei ehkä koskaan ollutkaan, paikkoihin joihin vain mieli voi matkustaa, kuvailee orkesterin laulaja ja biisintekijä JP Leppäluoto.
Tornion vävypoika ja Lappiassa opiskellut JP tunnetaan muun muassa Charon- ja Northern Kings -yhtyeistä, joissa metalliset kannuksensa hankkineena viimein lumoutui akustisten instrumenttien kauneudesta ja maailmasta mihin niillä saattoi päästä. Oli aika kokeilla jotain uutta.
Vuonna 2005 sai ensin alkunsa Nick Cave -cover-orkesteri, joka nykyään luokitellaan Harmajan esiasteeksi. Miehistö eli, vaihtui ja kasvoi, kunnes Harmaja oli syntynyt. Näistä lähtökuopista alkoi muotoutua Harmajan oma tyyli tehdä musiikkia, vahvasti akustisiin instrumentteihin pohjautuva, folk-tyylinen soitto.
- Tulos oli yllättävä, kuin uusi elämänmuoto olisi saanut alkunsa, raskaus sai aivan uuden määreen ilman särökitaroita ja tukkoon sovitettuja biisirakenteita. Musiikilla oli jälleen tilaa hengittää ja se heräsi eloon, Leppäluoto kertoo.