01 joulukuuta 2011

Jukka Pojasta Vuoden LIVE-esiintyjä!
31-vuotias Jukka Poika, suomalaisen reggaen nuori veteraani, nappasi ensimmäisen Emmansa.
Kategoria oli Vuoden Live-esiintyjä. Poika Pohjan Torniosta on vahvoilla myös Silkkii-laulullaan Vuoden Biisi-Emman saajaksi. Hänen vastaehdokkaat ovat Petri Nygårdin Selvä päivä, Arttu Wiskarin Tuntematon potilas, Erinin Vanha nainen hunningolla, Sunrise Avenuen Hollywood Hills ja Jare & VilleGallen( feat. Märkä-Simo) Häissä.
Suvi Teräsniska on luonnollisesti toinen lappilaislähtöinen artisti, joka on jälleen mukana. Uskotaan, että tänä vuonna onnistaa, sillä hän on ehdolla kolmessa kategoriassa: Vuoden Naissolisti, Vuoden Albumi ja Vuoden Iskelmäalbumi.
Tänään Emmat saivat Jukka Rousun lisäksi Chisu (tuottaja), Freija (etno), Regina (indie), Iro Haarla Quintet (jazz), Sebastian Fagerlund (klassinen) ja Ammuu! (lastenmusiikki).
Loput voittajat julkistetaan Emma Gaalassa, joka järjestetään Espoon Barona Areenalla pe 20.1.2012 klo 18 alkaen. Ennen gaalakonserttia livenä esiintyy Jukka Poika & Sound Explosion ja illan päätteeksi Chisu. Emma Gaalan muita huippuesiintyjiä ovat GG Caravan (Paleface, Redrama, Tommi Lindgren & Brandon), Michael Monroe featuring veljekset von Hertzen, Haloo Helsinki! sekä Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani.