02 toukokuuta 2012

Battaglia Nobilityn comeback, ehkä!
Battaglia Nobility: Reijo Heikkala, Esa Joensuu, Jake Voutilainen, Hannu Turunen & Raimo Ahokas
Viime joulukuussa tuli kuluneeksi 40 vuotta, kun torniolainen Battaglia Nobility voitti popyhtyeiden Suomen mestaruuden.
Toiveet yhtyeen comebackistä ovat olleet ohuet, mutta nyt mahdollisuutta edes pohditaan.
- Ei sen enempää ole kerrottavaa, mutta on ollut Hannun ja Reijon kanssa jotain suunnitelmia, mutta niitä tutkitaan kesällä.
- Jos saadaan Jake mukaan, se on aikalailla alkuperäinen Battaglia Nobility, vastaa uteluuni yhtyeen basisti Raimo Ahokas.
Battaglia Nobility sai alkunsa juuri Raimon kotitalon yläkerrassa vuosien 1970-1971-taitteessa. Paikalla olivat Raimon lisäksi Jake Voutilainen, Esa Joensuu, Hannu Turunen ja Reijo Heikkala, joka SM-skaboihin lähdettäessä korvattiin "väliaikaisesti" Olavi Tikkalalla, koska Reijo oli silloin Tonicsin rumpali.
Battaglia Nobility esitti varsin erilaista musiikkia, mistä yhtye myöhemmin tunnettiin. Jake Voutilainen onkin useasti puhunut häntä haastatellessani yhtyeen SM-biisien levyttämisestä, sillä nehän olivat varsin kunnianhimoisia. Varsinkin progeballadi Thank the Lord, upeine lauluharmonioineen, sai SM-voiton jälkeisellä tv-keikalla, muun muassa Fredin laulamaan tarttuvaa biisiä pitkin Pasilan käytäviä.
Alkuvuodesta liikkui vahvoja huhuja Pokolle sinkunkin levyttäneen Alfan uudelleenkokoamisesta,jossa soittivat suunnilleen samat miehet kuin Battaglia Nobilityssä, mutta Ahokkaan mukaan siitä suunnitelmasta on luovuttu. 
Toivotaan kuitenkin, että Battaglia Nobilityn paluu toteutuu. Voi sanoa, että nyt on viimeinen hetki näyttää, mistä yhtyeen kunniakas historia sai alkunsa.