02 toukokuuta 2012

Ernos Rollaattorirockiin!

1960-luvun puolivälissä perustettu Ernos esiintyy toisessa Rollaattorirockissa Rovaniemen Valdemarissa 16. kesäkuuta. Yhtyeen lämppärinä toimii tapahtuman järjestäjän Pepe Petrasen luotsaama Kinda Kinks, joka coveroi luonnollisesti Ray Daviesin laulukirjan parhaita.
Ernoksen valtteja heti sen alkuajoista lähtien ovat olleet laulaja Erno Lindhalin persoonallinen ääni ja omat kappaleet. Tunnetuimmat niistä ovat Harha, joka pysyi radion Kahdeksan Kärjessä-ohjelman ykkösenä usean viikon ajan ja Maria Louiza, jonka taistelua Lista-ohjelman voitosta Aikamiesten Iltatuulen viestin kanssa seurattiin radiovastaanottimien ääressä henkeä pidätellen, mutta aina vain mieskuoro säilyi piikkipaikalla. Yksi alkuaikojen Ernos-klassikko oli myös Yksin.
Ernoksen siirryttyä Finnlevylle, omien biisien esittäminen loppui ja yhtye levytti menestyksellä suomeksi sen ajan hittejä kuten Beatlesin Obladi oblada (Beatles), Kesäaikaan (Mungo Jerry/In the summertime) ja Ei hätää (Turtles/Eleanore).
Vuonna 1969 yhtye oli uransa huipulla ja se valittiin Suosikin lukijoiden toimesta vuoden suosittuimmaksi bändiksi. Ernos esiintyi silloin kokoonpanossa Erno, Kati Borg, Marjo-Riitta Kervinen, Kari Laakso, Sebastian Nurmi, Timo Penttilä ja Ilari Hannula.
Monella tapaa Ernos oli uraauurtava yhtye. Se teki ekana popbändinä livealbumin Lekaa otsaan, sillä oli kunnon lavashow, eivätkä naiset popyhtyeen jäseninäkään  kovin yleisiä olleet.
Huippuvuosien jälkeen, muu elämä vei pikkuhiljaa ajan keikkailulta ja Ernoksen kappaleet jäivät soimaan vain radioaalloille, kunnes 1993 Katinkullan Back to the Sixties-tapahtuma sai yhtyeen palaamaan taas yhteen.
Sen jälkeen Ernoksella on ollut tapana aktivoitua muutaman kerran vuodessa, ja yhtyeen tarjoamasta nostalgiatripistä pääsee nyt osalliseksi myös Lappi. Oman levytetyn tuotannon lisäksi, Ernoksella on tapana esittää myös Beach Boysin ja Mamas & Papasin pophittejä.