 |
| KUVA:Markku Lukkariniemi |
Lauantaina, ollessani menossa Made in Sweden-konserttiin, ensimmäisen elämyksen tarjosi jäätävä sade. Päästessäni Musiikkitalon aulaan tunnelma oli kuitenkin jo toinen, lämmin ja innostunut.
Ja sitten itse konserttiin. Lueskelin käsiohjelmasta biisilistaa ja ajattelin, että jos jossain voi mennä pieleen, niin Abba on aina vaarallinen. Vaikea päästä lähellekkään alkuperäistä, koska kysymyksessä on yhtye, jonka stemmalaulanta on taianomaista ja ihan omaa luokkaansa. Mutta jo konsertin alussa kajahtanut Waterloo osoitti pelkoni turhaksi. Tytöt hoitivat homman kotiin kunnialla.
Tähän väliin on hyvä kehua puvustusta. Tarpeeksi aito huijatakseen osaltaan oikeaan tunnelmaan.
Itse koin naurunpurkauksia välispiikkien kohdalla jotka, yllätys yllätys, eivät tulleet livenä, vaan monitoreista ja niitä esittivät Bilebändi- finaaliin selvinnyt Grooving High Allstars. Ne olivat hetkittäin hillittömiä. Hyvä idea!!
En kokenut konsertissa yhtään pettymystä. Biisit kuulostivat ja tuntuivat alkuperäisversioidensa arvoisilta. Ja joidenkin biisien edellisestä kuuntelusta on hyvinkin voinut lipsahtaa vuosikymmen jos toinenkin. Vieno muisto biisistä katosi ja tilalle korvaan madottaan jäi nyt kuultu. Kuten Heikki Korven Moviestar (Harpo 1975).
En väitä olevani svedupopin asiantuntija ja opetuksellisuuttakin konsertissa oli. Monet hyvät biisit ovat oikeesti alunperin ruotsalaisia. En tiennyt.Häpeän. Ehkä omituisin aukko sivistyksessä oli Essi Särkijärven, Big Big World (Emilia 1998), joka biisinä ja esityksenä oli upea.
Eva Dahlgren on hieno artisti ja Hanna-Maaria Nykäsen versiot hänen musiikistaan olivat tunnelmallisia ja tekivät kunniaa alkuperäisille.Titta på mig ja Vem tänder stjärnorna.
Jos joku oma highpointti pitää vielä mainita, niin kaikki karvat pystyyn nostanut kohtaus oli Abba-potpuriin istutettu "A-capella" -hetki. Huikean taitava ja yllättävä!!
Kaikki solistit ansaitsisivat tulla erikseen kehutuiksi, koska kukaan ei erottunut joukosta huonommuuttaan. Ero tuli vain biiseistä. Ja se riippuu vain jokaisen katsojan henkilökohtaisesta musiikkimausta. Ja tässä konsertissa oli melkein kaikille jotain annetavaa. Eri tyylejä löytyi moneen makuun. Hyvä kokonaisuus.
Dimitra Salolle kuitenkin erityiskiitos hyvin vedetystä keikasta, vaikka polvi hajosi. Hienoa ja erittäin ammattimaista. Kunnioitan! Ja Emilia Juneksen encore-esitys oli mehevä lopetus hienolle konsertille. Yleissivistyksen nimissä, kaikki, jotka ovat sen nähneet, ovat hiukan aikaansa edellä. Jos et tiedä, miksi..niin minä en sitä kerro!! Olisitte menneet katsomaan. Tai menkää. Jos lippuja vielä on.
Vielä yksi mainitsemisen arvoinen asia. Oman kokemuksen mukaan, ei näissä Musiikkitalon produktioissa ole ollut yhtä rento ja fiilis kuin tässä. Bändi jammaili rennosti ja soittaminen vaikutti helpolta, luontevalta ja kuulosti upealta.
Taustalaulajat osasivat asiansa ja hillitty, mutta eläytyvä liikehdintä vaikutti ammattimaiselta. Koreografia oli sujuvaa, niin tanssien, kuin vaihtojenkin osalta. Susanna Söderin ja tyttöjen itämainen tanssi oli hieno yllätys.
Tuomas Lampelalle ja Jussi Leipälälle nostan hattua. Hyvä, että rimaa nostetaan ja annetaan ihmisille kokemuksia, joita ei juuri aikaisemmin ole ollut.
Jotakin on pakko haukkua. Konsertista en keksi mitään. Sää oli ällöttävä.
Tämä elämyksen metsästäjä löysi saaliinsa. Ja poistui paikalta yhtä suurta elämystä rikkaampana.
Thank You For The Music!!
MERJA RUTH
