03 toukokuuta 2012

Jukka Vuokila:" Casemakersissä stemmalaulu on kunniassa!"
 Monessa merilappilaisbändissä karaistunut laulaja-kosketinsoittaja Jukka Vuokila on herättänyt henkiin pitkänlinjan soittajien kanssa 1990-luvun  alussa Battagliasta syntyneen Casemakersin.
- Treenattu ollaan myöhäissyksystä lähtien. Näillä näkymin olisi tarkoitus esiintyä ainakin Kemin nostalgiatapahtumassa kesäkuun lopussa ja syksyllä Acapellas-kuorofestivaaleilla Ylläksellä.
- Haluamme tehdä keikkaa mukavissa paikoissa, mukavien ihmisten kanssa, joten mietimme tarkkaan minne lähdemme, kertoo Jukka, jonka kanssa yhtyeessä musisoivat Pekka Somero, Markus Haapala, Kyösti Viitala, Peter Juntti ja Jarkko Tervahauta.
Alunperinhän Casemakers sai alkunsa, kun laulaja Roland Berg tuli Battagliaan ja hän Pekka Saaren kanssa päätti suunnistaa raa`an soulpohjaisen musan maailmaan, kun taas Sture Holmberg halusi satsata enemmän popharmonioihin ja lähti omille teilleen perustaen Casemakersin. Ainoa merkittävämpi hahmo, joka nykybändistä puuttuu on juuri Tukholmassa asuva Sture.
Jukka Vuokila myöntää, että soitto loistavien muusikoiden kanssa on saanut hänet taas pitkästä aikaa innostumaan bändikuvioista, mikä on syönyt vähäisen vapaa-ajan toiselta rakkaalta harrastukselta, kuorolaululta.
- Se on kyllä sen väärtti. Me ollaan pyritty kasaamaan bändi, jonka punainen lanka on vanhat laulubiisit 1960- & 1970-luvuilta. Tulossa on siis vahvaa moniäänilaulua ilman elektronista äänenkorjausta eli niinsanotusti luomuna, Vuokila alleviivaa.
Groovareille tsemppiä!
 Jokainen merilappilaisissa musiikkipiireissä tuntee Jukan. Hänen uraansa mahtuu lukemattomia bändikiinnityksiä, alkupään orkestereista mainittakoon vain Hi-Lights, Alfa, New Grace ja tietysti Battaglia, josta hänellä nousee mieleen upeimpana muistona  kakkostila Ruotsin radion Korprock-kisassa, jossa tuomaroimassa oli mm. Jerry Williams. Kisa oli vähän vastaava kuin Bilebändi-kisa Suomessa, jonka kakkoselle Grooving High Allstarsille Jukka lähettääkin kannustavat terveiset.
Jukka 1980-luvun alussa
- Todellisia ammattilaisia koko sakki ja valtavan rutiinin omaavia. Loistava coverbändi, jonka jäsenistä tunnen muutaman. Basistille annoin muistaakseni 1980-luvulla bassotunteja, eikä näyttänyt menevän piloille.
Ahkera konserttikävijä!
 Jukka on henkeen ja vereen soitto- ja laulumies, mutta hän nauttii myös muitten esityksistä. Konserteissa hän käy, sekä
meillä, että maailmalla. Kysymys mieleenjäävimmästä konserttielämyksestä ei olekaan Jukalle helppo pala.
- Tietenkin lukuisat musikaalit. Queen- musikaali We will rock you Lontoossa... mutta jos pitäisi sanoa parhaat, ne voisivat
olla Yesin, Genesiksen, Phil Collinsin ja Toton konsertit.
- Ehkä ykköseksi kymmeninen ja kymmenien joukosta kuitenkin nostan  Sir Paul McCartneyn Hartwall Areenan konsertin viime vuodelta. Sitä on vaikea kehua sanoilla, Vuokila myöntää ja kertoo piakkoin matkaavansa vaimonsa kanssa Liverpoolin Beatles-viikoille, hyvänä matkaseurana Lampelan, Rousun  ja Mikkolan pariskunnat.